Valot tuikkivat pimeydessä

    Reilu vuosi sitten tieliikennelakia uudistettiin. Olemme yhteistyössä monien tahojen kanssa viestineet ja kampanjoineet sekä muutoksista että vanhoista säännöistä.

    Yleensä muutos ihmisten käyttäytymisessä vaatii aikaa, mutta joskus se voi tapahtua nopeastikin. Yksi muutosta edistävä seikka liikennekäyttäytymisessämme on poliisivalvonta yhdistettynä viestintään. Liikenneturva tekee yhteistyötä poliisin kanssa. Ajoitamme viestintäämme valvonnan ajankohtiin. Tämä on toimiva malli, jolla saadaan tutkitusti aikaan käyttäytymisen muutosta.

    Osa tieliikennelain muutoksista on toteutunut vauhdilla. Punaisen takavalon käyttö tuli viime kesänä pakolliseksi pyörissä silloin, kun ajetaan hämärässä tai pimeällä. Uudistus näkyi konkreettisesti jo viime syksynä. Liikenneturvan seurantojen mukaan reilusti yli puolet pyöräilijöistä käytti
    takavaloa. Syksyllä 2019 takavaloa käytti vain viidesosa.

    Pyöriin tarvitaan yhä lisää valoa.

    Kaisa Hara, Liikennevilkun päätoimittaja

    Etuvalon käyttö oli pyöräilijöille pakollista jo aikaisemmin. Seurantamme mukaan tämän vanhankin säännön noudattaminen on parantunut. Ennen lakimuutosta etuvaloa käytti noin 57 prosenttia ja lakimuutoksen jälkeen 68 prosenttia pyöräilijöistä.

    Autoilijoiden ja pyöräilijöiden väliset väistämissäännöt ovat herättäneet jälleen paljon keskustelua. Vaikka laissa ei tapahtunut ajoradan ylitykseen liittyvissä säännöissä suuria muutoksia, voi lain tulkintaa vaikeuttaa se, että siirtymäaikaa uuteen merkintätapaan on aina kesäkuuhun 2022 asti.

    Tiellä liikkujat kokevat väistämissäännöt hankaliksi, eikä niistä viestiminenkään ole kovin yksinkertaista. Äskettäin Iltalehdessä julkaistuun juttuun väistämissäännöistä tuli paljon lukijoiden kommentteja, joissa väitettiin jutussa olevan asiavirheitä, vaikkei niitä oikeasti ollutkaan. Oli kuitenkin silmiä avaavaa lukea, mitkä asiat olivat kansalaisille epäselviä.

    Väistämissääntöjen sisäistäminen vaatii lisää selkeää viestintää ja koulutusta monien kanavien kautta. Tänä vuonna olemme kampanjoineet näistä asioista ensin keväällä ja nyt toisen kerran syksyllä. Ensi vuonna jatkamme samalla teemalla. Viestinnän tueksi olemme tuottaneet Jalan ja pyöräillen -oppaan ja -animaatioita, joita muutkin tahot voivat käyttää.

    Yhteinen työ muutosten eteen jatkuu. Pyöriin tarvitaan yhä lisää valoja, vaikka muutos entiseen
    verrattuna on jo ilahduttavan suuri. Näy pimeässä – käytä etu- ja takavaloa pyörässä!