Turvallisuustavoitteet vaativat tekoja

    Viimeinen vuosi on ollut poikkeuksellinen, sillä koronarajoitukset ovat muokanneet arkeamme ja liikkumistamme. Vaikka liikenteen määrä supistui edellisvuonna kymmenisen prosenttia, ei tieliikenteessä kuolleiden määrä Suomessa valitettavasti vähentynyt.

    Muissa Pohjoismaissa sitä vastoin liikennekuolemat vähenivät huomattavasti poikkeusvuoden aikana. Ruotsissa päästiin jo alle kahden sadan ja Norjassa jäätiin ensimmäistä kertaa alle sadan tieliikennekuoleman. Myös Tanskassa vähennys on ollut tuntuva. Suhteutettuna väkilukuun tullee liikennekuolemien määrä Suomessa vuonna 2020 olemaan noin kaksinkertainen verrattuna Ruotsiin ja Norjaan ja selvästi korkeammalla tasolla kuin Tanskassa.

    Norjalaisen sisarjärjestömme Trygg Trafikkin mukaan maan suunnitelmallinen liikenneturvallisuustyö on ollut tuloksellista. Norjassa on tarvittu myös poliittista tahtoa toimia nollavision hengessä, mitä maasta on löytynytkin. Sekä Norjan että Suomen liikennesuunnitelmatyössä painotetaan tällä hetkellä ilmastotavoitteita, mutta saman aikaan tulisi huomioida myös liikenneturvallisuus. Turvallisuutta ei saa vaarantaa muilla toimenpiteillä. Nollavisiota ja ilmastotavoitteita tulee edistää toisiaan tukien.

    Suomen kymmenen vuoden tavoitteena oli puolittaa liikennekuolemien määrä vuoden 2010 määrästä. Tämä olisi tarkoittanut enintään 136:ta kuolonuhria vuonna 2020. Tavoite ylittyi jo elokuussa. Euroopan
    Unionin uusi tavoite on puolittaa sekä liikennekuolemien että vakavasti vammautuneiden henkilöiden määrä vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

    Suomessa on parhaillaan tekeillä valtakunnallinen liikenneturvallisuussuunnitelma sekä 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. On erittäin tärkeää, että saamme pitkäjänteiset kunnianhimoiset suunnitelmat, joissa linjataan toimenpiteet ja niiden resursointi liikenneturvallisuustavoitteiden
    saavuttamiseksi.

    Turvallisuuden edistäminen vaatii monien tahojen yhteistä työtä. Pelkillä liikennealan toimilla ei saada riittävästi tuloksia aikaiseksi. Suunnitelmissa tuleekin luoda suuntaviivat myös poikkihallinnollisille toimenpiteille ja esimerkiksi kuntien liikenneturvallisuustoimenpiteille.

    Työtä riittää tehtäväksi paikallisellakin tasolla. Kuntavaalit ovat erinomainen hetki tutkia, mitä
    mieltä kunnallisvaaliehdokkaasi on paikallisesta liikenneturvallisuustyöstä. Kysyimme muutamalta
    kunnanvaltuutetulta vinkkejä tähän, lue juttu lehden sivulta kuusi.

    Anna äänesi liikenneturvallisuudelle.