Liikennevilkku jää eläkkeelle

Liikennevilkku-lehti, tuttavallisemmin Vilkku, on tullut eläkeikään. Tämä numero jää lehden viimeiseksi. Lehti on ilmestynyt vähän eri nimillä vuodesta 1952 alkaen ja sen toiminta-ajatus on pysynyt lähes 70 vuotta samanlaisena. Lehden yhtenä tavoitteena on ollut muuttaa liikennekulttuuria turvallisemmaksi.

Liikennekulttuuri ja liikenne ovatkin muuttuneet merkittävästi näinä vuosikymmeninä. Lueskelin vanhoja lehtiä 60-luvulta. Silloin ei ollut vielä nopeusrajoituksia. Niitä kokeiltiin useaan otteeseen rajattuina aikoina juhlapyhien aikaan. Yleinen nopeusrajoitus 80 km/h tuli voimaan vasta 1974. Turvavöitäkään ei autoissa tarvinnut olla vielä 60-luvulla. Myös niiden asennuspakko etuistuimille tuli voimaan 70-luvun alussa. Synkin vuosi liikenteessä ajoittuu juuri 70-luvulle. Vuonna 1972 liikenteessä menehtyi ennätysmäärä ihmisiä – yhteensä 1 156 henkeä.

Jostain vanhasta pitää luopua, että jää tilaa uudelle.

Liikennevilkun ja sen edeltäjien kohderyhmänä ovat olleet pääsääntöisesti liikenneturvallisuusalan ammattilaiset. Liikenneturvallisuus tavaksi -teemalla lähestyttiin poikkeuksellisesti kaikkia kansalaisia vuonna 1962, jolloin Talja tiedottaa -lehti jaettiin joka kotiin. Kyseisen lehden painos oli 1 280 000 kappaletta. Silloin toukokuussa vietettiin liikenneviikkoa. Viikon tarkoituksena oli ”kiinnittää kaikkien kansalaisten huomio siihen vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, minkä liikenneonnettomuudet tätä
nykyä muodostavat, jakaa neuvoja, opettaa ja auttaa kaikkia tien käyttäjiä oikeaan tien käyttämiseen.”

Jotkut asiat taas eivät ole muuttuneet. Vanhoissa Vilkuissa muistutettiin liikenteen yhteispelistä autoilijoiden ja pyöräilijöiden välillä. Tätä keskustelua käydään edelleen. Vanhempia haastettiin myös miettimään, onko 15-vuotias riittävän kypsä moottoriajoneuvon eli mopon kuljettajaksi. Nyt puhutaan siitä, onko 17-vuotias riittävän kypsä auton rattiin.

Liikenneturvallisuus on parantunut huimasti sitten 70-luvun. Työtä riittää silti edelleen, sillä jokainen liikenteessä kuollut tai vakavasti loukkaantunut on liikaa. Valistaminen on pitkäjänteistä työtä, mutta valistajan pitää olla myös ajan hermolla, jotta saa viestinsä perille. Painetun sanan rinnalle on noussut sankoin joukoin muita kanavia, jotka tavoittavat hyvin eri kohderyhmiä. Jostain vanhasta pitää luopua, jotta jää tilaa uudelle.

Kiitos arvoisat lukijat ja lehden tekijät vuosikymmenten varrelta – olemme tehneet
yhdessä mahtavaa työtä! Jatketaan sitä nyt muissa kanavissa.