Kesä meni nopeasti, myös ajo-opettaen. Syksyn tullessa, koulujen alkaessa ja arjen rullatessa ajo-opetus on siirtynyt viikonloppuihin kauppa-, mökki- ja treenireissuille. Emme ajele ”turhaan”, hyödynnämme opetuksessa tarpeen käyttää autoa liikkumiseen. Kesällä pohdin, että meillä on runsaasti aikaa harjoitella kahdessa vuodessa, nyt tuntuu, ettei aikaa sittenkään ole niin ruhtinaallisesti. Olemme toki päässeet harjoittelemaan syksyn tullen jo liukkaalla kelillä ajamista, pitkien ajovalojen käyttöä ja sumussa, huonolla näkyvyydellä ajamista.
Ajamisen viehätys katoaa
Opetusajon määrään on vaikuttanut koronan myötä vähentynyt tarve liikkua autolla. Huomaan myös, että opetuksen edetessä jantterin intokin on vähentynyt. Enää hän ei välttämättä hyppääkään kuskin penkille, vaan kysyy meiltä aikuisilta, että voisimmeko me ajaa. Ehkäpä tässä on jo nähtävissä yksi ajo-opetuslupatavoitteemme toteutuminen: Kun on aikaa oppia ajamaan ja ajotunteja kertyy, ajamisesta menee ensiviehätyksen tunne.
Opetuksen keskiössä nuori itse
En osannut ennustaa, että ensimmäisestä #äidinautokoulussa -blogitekstistäni nousisi haloo, mutta kyllähän siitä nousi. Haloota tuli myös Twitterissä. Moni näkee opetusluvan ja ammattimaisen ajo-opettamisen toistensa vastakohtina. Näinhän asia ei ole. Nämä kaksi tapaa hankkia ajokortti täydentävät toisiaan. Vaikka ajo-opetan lastani itse, aion myös ostaa hänelle ammattimaista ajo-opetusta. Opetus tulisikin räätälöidä nuorelle sopivaksi. Mieleenikään ei olisi tullut ajo-opettaa perheemme esikoista ihan tempperamenttisistä syistä. Mutta, tällä hetkellä 16-vuotiaan kuopuksen kanssa tilanne on toinen – hän on luonteeltaan rauhallinen ja harkitseva.
Huomasin työpaikan parkkipaikalla, että viereisessä autossa oli myös lisäsivupeili. Kohtasimme työkaverin kanssa ja hänkin kertoi, että heidän perheessään ajo-opetetaan. Perusteena omalle ajo-opetukselle oli se, että heillä on erikoisnuori, jolla on haasteita oppimisen kanssa. Koska vanhempana he tuntevat lapsensa ja tämän haasteet, heidän perheessään oli selvää, että he opettavat oman lapsensa myös ajamaan. Keskiössä heilläkin on siis nuori itse, tosin eri syistä kuin meidän perheessämme.
Ole kiinnostunut nuorestasi
Liikenneturva keräsi viime kevättalvella, juuri ennen koronaa, kyselyaineistoa itse nuorilta. Kyselyn mukaan nuoret kaipaavat, että me vanhemmat olisimme kiinnostuneita nuortemme liikkumisesta. Toisaalta itse taas koen, että nuorten oman äänen ja näkökulmien esille tuominen myös liikenteessä on tärkeää.
Korona-aikana on uutisoitu nuorten riskikäyttäytymisestä näyttävästi. Uutisointiin on yhdistetty poikkeusluvalla 17-vuotiaina ajokorttinsa saaneet ja ajo-opetuksen muutokset. Olemmekin kotona keskustelleet uutisoinnista usein ajo-opetettavan nuoremme kanssa. Olemme olleet yhtä mieltä siitä, että välillä tulee tunne, että leimaamme kokonaisen sukupolven toivottomia riskejä ottaviksi, bensalenkkareilla rullaaviksi bilistelijöiksi, vaikka näinhän asia ei suinkaan koko nuorison kohdalla ole. Riskien ottajia mahtuu kaikenikäisiin. Oma nuoremme kokee – kun aihetta tarpeeksi jauhetaan mediassa – että pitäisikö istua annettuun muottiin ja käyttäytyä noin? Herää kysymys, missä ovat vaihtoehdot median tarjoamalle mallille? Meillä aikuisilla tulee olla tarjolla turvallisia vaihtoehtoja nuorille niin mediassa kuin ajo-opetuksessakin.
Olen ottanut tavaksi kysyä meidän lukion ekaluokkalaiselta, ajo-opetettavalta koulupäivän kuulumisten lisäksi koulumatkasta. Jantterimme on kulkenut kouluun syksyn ajan kevytmoottoripyörällään. Eräänä aamuna koulun biologian opettajan auto oli pysähtyneenä tien poskessa. Nuorukaisemme pysähtyy pärrällään ja menee kysymään opettajalta, voinko auttaa? (Tässä kohtaa minulla saattoi lentää roska silmään, kun ajattelin, että avunantamisen näkökulma oli tullut nuorelta itseltään.) Opettajalla ei ollut hätää eikä ongelmaa auton kanssa, mutta hän oli hihkaissut nuorellemme, että tule mukaan ja he olivat yhdessä käyneet katsomassa majavaa tien vierusmetsikössä. Tässä esimerkki siitä, että nuoret ovat fiksuja. Meidän aikuisten tehtävä on luottaa, vaikka joskus sydän olisikin syrjällään.
Lue sarjan ensimmäinen osa: Äidin autokoulussa, osa 1
