Äidin autokoulussa, osa 1

Ajokortin hankkiminen pääkaupunkiseudulla ei ole nuorille enää välttämättömyys, mutta pitkien välimatkojen maakunnissa ajokortti on edelleen merkittävä itsenäistymisen askel. Myöhemmin ajokorttia tarvitsee usein työelämässä välimatkojen vuoksi. Minulle oli siis selvää, että lapseni hankkii itselleen ainakin henkilöauton kuljettamiseen vaaditun B-ajokortin.

Kun ajokorttilaki muuttui vuonna 2018, päätimme, että opetamme perheen nuorimman lapsen ajamaan henkilöautoa itse. Seurasimme uutisia, miten haettujen ajo-opetuslupien määrä suorastaan ”räjähti”. Opetusluvalla henkilöauton ajokortin ajokokeen suorittaneita oli vuonna 2018 yhteensä 11 800. Ajattelin, että onpas ajo-opetuksen antaminen suosittua. Pohdin, että onko taustalla mahdollinen rahallinen säästö, vai ajo-opetusluvan hankkimisen helppous, vai mikä. Tuttavilta kuulimme, että jopa opetuspolkimista olisi pulaa. Niinpä hankimme hyvissä ajoin naapurin avustuksella käytetyn opetuspolkimen ja tarvittavat tarvikkeet; lisäpeilit ja sen valkoisen kolmion.

Lupa tupsahtaa postilaatikkoon

Ajo-opetusluvan hankkiminen oli helppoa. Kävin Ajovarmassa tekemässä hakemuksen auton katsastuksen yhteydessä noin nelisen kuukautta ennen h-hetkeä, ennen kuin kuopukseni täytti 16 vuotta. Lupa tuli postin mukana parin viikon kuluttua. Luvassa kerrotaan, että luvan on oltava mukana autossa opetuksen aikana ja siinäpä ne ohjeet taisivat ollakin. Ajattelin, että olen itse työni puolesta aiheessa kärryillä, mutta miten nollasta aloittava vanhempi pääsee alkuun? Maailmakaan ei ole enää samanlainen, kuin silloin 90-luvulla, jolloin itse olin autokoulun oppilaana.  

Meitä molempia; minua ja opetettavaa jännitti opetuksen aloittaminen, kun 16-vuotissynttäripäivä saavutettiin ja lähdimme ensimmäisen kerran liikenteeseen, meitä jännitti vielä enemmän. Kuopukseni istui kuljettajan paikalle ja käynnisti auton, hän totesi, että tämä on hyvin outoa. Auton käsittelyä ei tarvinnut harjoitella, sen 16-vuotias osasi entuudestaan hyvin ja liikennesääntöjen perusteetkin olivat hallussa, sillä nuoren takataskusta löytyy sekä mopo-, traktori- että kevytmoottoripyöräkortti.

Ohjeita Facebook-kavereilta

Heti ensimmäisen ajo-opetustunnin jälkeen postasin sosiaaliseen mediaan meistä kuvan ja kerroin, että olen siirtynyt auton kuljettajaksi apukuskin paikalle. ”Lain silmissähän” minä olen auton vastuullinen kuljettaja. Moni ihmetteli, että miten se on mahdollista, mutta sain myös opastusta: ”Kannattaa välttää äkillisiä syviä henkäyksiä vieressä”. Loistava neuvo! Olenkin kesän aikana oppinut minimalisoimaan omia reaktioitani opetuksen edetessä. Kaikki pienetkin puhallukset tai tuhahtelut ovat jääneet. Ajo-opetus tapahtuu siis aika eleettömästi, koska kaikella, mitä minä teen opetuksen aikana on valtava merkitys nuorelle oppijalle. Vasta varsinaisen ajo-opetuksen alkaessa ymmärsin, että kyseessä meidän molempien yhteinen oppimisprosessi. En pelkästään ammenna omaa osaamistani ja kokemuksia nuorelle, hän opettaa myös minua. Tarkkailemme ja analysoimme liikennekäyttäytymistä yhdessä.

Hybridimalli

Esimerkiksi Norjassa nuorten liikenneopetus on sekä ammattimaista että vanhempien antamaa. Vanhemmat toimivat eräänlaisina valmentajina, joiden kanssa kerrytetään ajokokemusta ja ajamisen varmuutta. Ammattilaiset opettavat enemmän sääntöpuolta ja asenteita. Tavoitteena ei ole muovinen kortti, vaan kyky toimia liikenteessä.

Ammattilaisten opit ovat meidänkin jantterilla edessä. Emme oleta, vaikka perheemme molemmilla aikuisilla on liikennealan taustaa, että osaisimme opettaa perheemme nuorta ajamaan turvallisesti ja oikein pelkästään itse. Tarvitsemme tähän yhteiseen kasvatustehtävään myös ammattilaisia. Nuorten kasvattamiseen ja myös liikennekasvattamiseen tarvitaan koko kylä.

Tällä hetkellä ajo-opetustunteja on takana nelisenkymmentä. Hyödynnämme opetuksessa arkista autolla asiointia, teemme opettaen kauppa- ja mökkimatkat. Kesälomareissulla hyödynsimme myös erilaiset liikenneympäristöt.

Seuraa twitterissä yhteistä autokoulumatkaamme #äidinautokoulussa.