Häiriötekijästä kanssa-ajajaan – matkustajalla on väliä

    Mikä rooli matkustajalla on autolla ajossa? Onko mitään? Liikenneturvan koulutusohjaaja Elias Ruutti kertoo, miten matkustajakin voi edistää ajomatkan turvallisuutta.

    Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina, kuten Egotripin kappaleessa Matkustaja kerrotaan. Auton matkustajana paikasta toiseen liikkuminen on yksinkertaista. Joku muu ajaa ja itse voi keskittyä johonkin muuhun, kuten radion kuunteluun, lukemiseen tai, varmaankin paljon todennäköisemmin, sosiaalisen median selaamiseen. Aktiivisesti ajotehtävää suorittava kuljettaja palvelee kyyditsemällä minua, passiivista matkustajaa.

    Onko asia kuitenkaan aivan näin yksinkertainen? Mitäpä jos kyytiin nousemisen sijaan olisitkin keskeinen osa kuljettajan onnistunutta ajosuoritusta?

    Matkustajasta apukuskiksi

    Matkustajalla on tutkitusti merkitystä matkan onnistumiseen. Onnistunut ajoneuvon liikkuminen paikasta toiseen ei ole vain kuljettajan taitoja vaan myös matkustajan toimimista, matkustajataitoja.

    Lukiessani taustamateriaalia tätä blogikirjoitusta varten löysin useita mielenkiintoisia artikkeleita, jotka käsittelivät vaihtelevin näkökulmin ja rajauksin matkustajan vaikutusta liikenteen riskitekijöihin. Uudessa-Seelannissa tehtiin vuonna 2019 opinnäytetyö, jossa perehdyttiin siihen, millä tavoin matkustajat tukevat kuljettajaa ajotehtävien suorittamisessa.

    Ajossa matkustajat auttoivat kuljettajia suunnistamisessa, vaarojen tunnistamisessa, muun liikenteen havainnoinnissa, kuljettajan tilannetietoisuuden laajentamisessa, suorittivat erilaisia tehtäviä kuljettajan puolesta ja antoivat palautetta kuljettajan käyttäytymisestä. Matkustaja oli useammin aloitteellinen osapuoli. Osallistujia haastateltaessa esiin nousi myös kuljettajan vireystason ylläpitäminen.

    Vuonna 2020 samassa Waikaton yliopistossa Samuel Charlton ja Nicola Starkey kirjoittivat artikkelin matkustajana toimimisesta ja tämän aiheuttamista häiriötekijöistä. Tulokset osoittivat useita osa-alueita, joilla kuljettajat kokivat matkustajan osallistumisesta olevan apua. Joissakin tapauksissa avustamista esiintyi varsin harvakseltaan.

    Tutkimus paljasti myös, että naismatkustajat tarjosivat kaikkein todennäköisimmin apua kuljettajalle, etenkin mieskuljettajille. Mieskuljettajat taas pyysivät herkemmin matkustajalta apua, jos matkustajakin oli mies. Naismatkustajat neuvoivat todennäköisimmin mieskuljettajia, miesmatkustajat taas kritisoivat hyvin harvoin mieskuljettajan tekemisiä.

    Tulokset osoittivat useita osa-alueita, joilla kuljettajat kokivat matkustajan osallistumisesta olevan apua.

    Mitkä matkustajataidot?

    Kotimaisissa medioissa muutamat harvat maininnat matkustajataidoista liikenteeseen liittyen ovat pääasiassa Liikenneturvan. Määrittelyä ei kotimaisessa kirjallisuudessa esiinny ja kansainvälisessäkin tarkastelussa aiheesta puhutaan laajasti ja vaihtelevasti ulottuen matkustajan vaikutuksesta kuljettajan ja matkustajan yhteistyöhön ja yhteistoimintaan.

    Matkustajataidot voidaan käsittää kokonaisuudeksi asioita, joilla matkustaja voi edistää ja tukea kuljettajan turvallista käyttäytymistä. Aiemmin mainittua opinnäytetyötä mukaillen keinot voivat olla:

    • vaarallisiin ajotapoihin tai toimintamalleihin puuttuminen
    • palautteen antaminen
    • kuljettajan avustaminen erilaisissa ajamiseen liittyvissä tai liittymättömissä tehtävissä
    • kuljettajan vireystilan tukeminen
    • suunnistaminen
    • vaaratilanteiden tunnistaminen
    • muun liikenteen havainnointi.

    Tutkimuskirjallisuudessa nousee toistuvasti esille se, että matkustajien vaikutus kuljettajaan ja matkan onnistumiseen voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Eri ikäryhmissä, sukupuolissa ja onnettomuustyypeissä matkustajan mukanaolon vaikutus vaihtelee. Vanhemmille kuljettajille matkustaja vaikuttaa onnettomuustarkastelujen valossa olevan useammin hyödyksi, nuoremmille taas haitaksi.

    Tämän tiedostaen meidän jokaisen on pidettävä huolta, että oma toimintamme tukee kuljettajan turvallista käyttäytymistä. Ole siis itse matkustajana se, joka tukee kuljettajan turvallista käyttäytymistä.

    Matkustajataidot voidaan käsittää kokonaisuudeksi asioita, joilla matkustaja voi edistää ja tukea kuljettajan turvallista käyttäytymistä.

    Ole avuksi, älä häiriöksi

    Kun nouset autoon, pohdi, mitä voit itse tehdä sen eteen, että ajotehtävän turvallinen suorittaminen on kuljettajalle mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista. Liikenneturvan Näe ihminen liikenteessä -kampanjan yhteydessä on tuotu esiin kaverin auttamista liikenteessä. Omalla toiminnallamme voimme jopa estää potentiaalisen vaaratilanteen syntymisen, vaikka varsinaisen virheen liikenteessä tekisikin joku muu.

    Sama pätee myös matkustajana toimimiseen: omalla toiminnallamme matkustajana voimme tukea kuljettajan turvallista ajamista ja jopa estää vaaratilanteen.

    Liikenne on yhteispeliä, mutta myös ajamista voidaan helpottaa yhteispelillä. Ei ole mitään niin hölmöä kuin se, että kuljettaja yrittää suorittaa ajon aikana tehtäviä, jotka vieressä istuva vapaana oleva matkustaja voisi hoitaa.

    Ei ole mitään niin hölmöä kuin se, että kuljettaja yrittää suorittaa ajon aikana tehtäviä, jotka vieressä istuva vapaana oleva matkustaja voisi hoitaa.

    Oli kyse sitten puhelimen soimisesta, ajoneuvon viihdejärjestelmän käyttämisestä tai muusta ajoneuvon kuljettamiseen liittymättömästä, matkustaja voi jo matkalle lähtiessä ilmaista olevansa valmis auttamaan. Tutulta parivaljakolta tämä onnistuu jo hyvin luontevasti. ”Asetanko navigaattoriin uuden kohteen?” ”Auton viihdejärjestelmä ilmoitti saapuvasta viestistä, tarkistanko mitä siinä on?” Kognitiivisesti kuormittavat keskustelut saattavat haitata ajamista, joten keskustelu on syytä pitää yksinkertaisena. Virkeä matkaseura kuitenkin pitää yllä myös kuljettajan vireystilaa.

    Usein matkustajataidot, tai -taidottomuus, nousevat esiin nuorten onnettomuuksissa. Pitkään on puhuttu ryhmäpaineesta, ”joukossa tyhmyys tiivistyy”. Suurin osa nuorista kuitenkin osaa toimia liikenteessä oikein, joten mitä jos pääsisimmekin tilanteeseen, jossa joukossa fiksuus tiivistyisi? Matkustajat voivat omalla esimerkillään edistää myös kuljettajan ja muiden matkustajien turvallisuutta esimerkiksi turvalaitteiden käytön kautta.

    Tehdään yhdessä asiat hyvin, se voi pelastaa jopa hengen.