MyDay – päivä liikennekasvattajana

Liikennekasvatus konkretisoituu usein arkisissa kohtaamisissa. Mitä nämä arkiset liikennekasvatuksen paikat oikein ovat? Kahden teini-ikäisen ja yhden alakouluikäisen pojan vanhempi ja liikennekasvatuksen suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen avaa päiväänsä kasvattajan arjesta.

Liikenneturva kartoitti kyselyllä vanhempien näkemyksiä nuorten liikennekasvatuksesta. Useampi kuin joka neljäs vanhempi epäili sitä, pystyykö vanhempi vaikuttamaan oman nuorensa käyttäytymiseen liikenteessä. Tulos hätkähdytti.  

Jokaiselle vanhemmalle oman lapsen turvallisuus on tärkeää. Onko nuoren liikennekäyttäytymiseen vaikuttaminen todella näin haastavaa, vai onko vanhempien vaikea arjessa tunnistaa, miten monin tavoin he omalla toiminnallaan vaikuttavat nuoren taitoihin liikkua turvallisesti? 

Parasta liikennekasvatusta syntyy arjessa 

Kahden teini-ikäisen ja yhden alakouluikäisen pojan vanhempana pystyn myös samaistumaan tähän vastaajajoukkoon. Kun teini ryntää aamulla takki auki ovesta ulos, jäävät saatesanat telepatian tasolle: ylitä tie varovasti, vaikka onkin kiire, ja onhan sulla heijastin… 

Työssäni liikennekasvatuksen suunnittelijana tehtävänäni on tukea vanhempia liikennekasvatustyössä. Uskon siis vahvasti, että vanhemman toiminnalla on vaikutusta. Vaikka vanhemmuus tuntuisikin enemmän jarruttoman bussin kyydiltä kuin ennakoivana ja sääntöviisaana kuljettajana toimimiselta.  

Olen puhunut ja kirjoittanut kasvattajille siitä, että parasta liikennekasvatusta toteutetaan arkisissa kohtaamisissa. Tällöin korostuu nuoren maailman ymmärtäminen.  

Jäljittääkseni näitä arkisia tilanteita pidin yhden päivän ajan vanhemman liikennekasvatuspäiväkirjaa. Kurkistakaa sisään, tämä on (nuorten maailman tuntemusta osoittaakseni) #MyDay liikennekasvattajana.

Tulemme yhteisymmärrykseen siitä, että tänään kevarilla on vielä ihan turvallista ajella.

Klo 7.23 Kulkutapavalintoja ja olosuhteiden huomioimista 

Kun toteutan tämän MyDay-stoorin kirjallisesti, niin aamun kiireistä, ehkä jonkun silmin myös kaoottista, tunnelmaa ei onneksi tarvitse avata koko laajuudessaan. Etätyösuosituksen myötä omat aamurutiinit sujuvat nopeasti, mutta ympärillä kuhisee: Yksi kiukuttelee herättyään liian myöhään, ja pummii kyytiä junalle. Toinen tutkii kännykästä sadetutkaa, kurkkii lämpömittaria ja pohtii, onko keli vielä käypä kevarilla kulkuun.  

Kahvia keittäessäni käyn keskustelua siitä, miten heräämällä ihan vähän aikaisemmin pääsisi paljon rennommin lähtemään liikenteeseen, ja miten autokyyti asemalle on järjetön, kun pyörällä matka taittuu samassa ajassa. Samalla kuuntelen analyysia päivän säästä. Tulemme yhteisymmärrykseen siitä, että tänään kevarilla on vielä ihan turvallista ajella, mutta seuraavan päivän sade ja tuuli on syy vaihtaa julkisiin.  

Jos en olisi erikseen pysähtynyt tarkastelemaan asiaa, en olisi varmasti edes tiedostanut, että kävimme näinkin paljon turvalliseen liikkumiseen liittyvää keskustelua aamukiireen ja -kireyden keskellä.

Ratkaisu on ihan hyvä, vaikka voin jo kuvitella, kuinka saan joululoman alkaessa poimia arviolta 26 pipoa koulun löytötavaralaatikosta.   

Klo 8.15 Kypäräkriisi  

Alakoululaisen viikko alkaa armollisesti ysiltä ja kuopus herää aamuhässäkän ensimmäisen aallon laannuttua. Lapsille tyypilliseen tapaan tämäkin tapaus on hieman kaavoihin kangistuvaa. Vääntöä syntyy, kun ilmoitan, että on jo liian viileää lippiksen käyttöön. Pipo ei onneksi nykyään aiheuta ahdistusta (jostain syystä omana kouluaikanani 90-luvulla haluttiin mieluummin palella kuin käyttää pipoa), mutta ongelmaksi nousee pyöräilykypärän ja pipon yhdistäminen.  

Omasta mielestäni pipo istuu hyvin lapsen kypärän alle, mutta lapsen mielestä kypärän alta pilkottava pipo näyttää ”ihan idiootilta”. Löydämme toisen pipon, joka ei näytä idiootilta kypärän alla, mutta näyttää sitten kuulemma idiootilta ilman kypärää.  

Tämän pystyy arvioimaan vain lapsi itse, oma tyylisilmäni ei anna valmiuksia tunnistaa, mikä milloinkin näyttää idiootilta.  

Kompromissina lapsi lähtee kouluun kahden pipon kanssa; toinen on koulumatkalle kypärän alle ja toinen välitunnille. Ratkaisu on ihan hyvä, vaikka voin jo kuvitella, kuinka saan joululoman alkaessa poimia arviolta 26 pipoa koulun löytötavaralaatikosta. 

Tyylipoliisikeskustelun ohessa tuli kuitenkin katsottua kypärän kiinnitys ja istuvuus läpi yhdessä lapsen kanssa, joten annan tilanteesta itselleni liikennekasvatuspisteen. Myönteistä oli, ettei kypärän käyttöä kyseenalaistettu, kunhan sen alle vain löytyi sopiva pipo lapselle sopivilla kriteerillä.

Klo 12.15 Kavereiden kanssa kulkemista ja kännykän käyttöä  

Seuraava tilaisuus liikennekasvatukseen tarjoutuu juuri, kun olen lämmittänyt itselleni etätyölounaan. Alakoululainen soittaa ja ilmoittaa menevänsä koulusta suoraan luokkakaverin luokse. Taustalta kuuluu liikenteen ääntä. Kysyessäni missä olette, saan vastaukseksi pitkän selostuksen kulkureitistä.  

Muistutan lasta mistä olemme sopineet: kännykkää ei käytetä liikenteessä. Lapsi puolustautuu vetoamalla toiseen yhteiseen sopimukseen: olen pyytänyt ilmoittamaan, jos hän menee koulusta suoraan kaverille. Käymme uudestaan läpi sen, että puhelu pitää soittaa joko ennen lähtöä koulusta tai sitten kaverin luota, mutta ei liikenteestä.  

Jatkan perustellen, että houkutus käyttää kännykkää puhelun jälkeenkin voi olla suuri, kun laite on jo kerran kaivettu esille. Mikä tarkoittaa, että huomio on liikenteen sijasta puhelimessa. Lapsi lopettaa puhelun neljän ”joo joon” jälkeen. Yritän luottaa siihen, että jotakin ohjeista jää takaraivoon ja kännykkä on repussa loppumatkan.

”Sä et vaan tajuu.”  

Klo 17.00 Varoituksia, keskustelua ja oman toiminnan tarkastelua  

Arki-illat ovat perheessämme pitkälti valjastettu sekä omiin että lasten harrastuksiin. Niihin liittyy myös oma liikkumisen palapelinsä: kuka menee minnekin, millä, mihin aikaan ja keitä muita pitää hakea kyytiin.  

Liikkumisesta tulee siis väistämättä keskusteltua, vaikka liikennekasvatusnäkökulmat eivät tietoisesti olisikaan mielessä. Kevarilla treeneihin kulkevaa muistutan riittävän alhaisista tilannenopeuksista: syksyn lehdet ja kosteus tekevät tienpinnasta välillä yllättävän liukkaan. Ilahdun, kun lyhyen kuittauksen sijaan varoittelusta käynnistyykin keskustelu, jossa nuori kertoo omia havaintojaan pahoista paikoista.  

Monissa asioissa äidin muistutukset ja varoittelut tuntuvat nuoresta ihan turhilta ja kuulen päivittäin useamman kerran huokauksen ”sä et vaan tajuu”. Ilahduttavasti ajamiseen liittyen nuori on osoittautunut yllättävän vastaanottavaiseksi arkisille ohjeille. Liikenne tuntuu olevan aihe, jossa nuori tunnistaa, että vanhemman neuvot voivat olla avuksi.

Iltaan kuuluu myös keskimmäisen lapsen kuljetus treeneihin. Pian mopokortin suorittava nuori on alkanut selkeästi tarkastella liikennettä uudesta näkökulmasta. Samalla myös äidin oma liikennekäyttäytyminen on aikaisempaa enemmän luupin alla. Kun olemme ajamassa lapsen treeneihin, puhelimeni piippaa viestin merkiksi. Välittömästi lapsi kommentoi lakonisesti ”Kun ajat, aja”. Erittäin tehokas muistutus siitä, miten lapsi tarkkailee jatkuvasti vanhemman toimintaa liikenteessä.

Jakavatkohan nuoret keskenään taktisia ohjeita vanhempiensa käsittelyyn?

Klo 23.30 Palkitsevaa puhetta päihteistä  

Olen menossa nukkumaan, kun nuori tulee ovelle. Lauantain saunaillan tilavuokraan tarvitaan vähän rahaa. Olen jo kuittaamassa asian nopealla tilisiirrolla, kun tajuan tuhannen taalan paikan. Kysyn, liittyykö illanviettoon päihteitä ja millä nuori on suunnitellut kulkevansa saunalle ja sieltä kotiin.  

Päihdekysymys herättää kiemurtelua ja nuori jää miettimään, miten hänen kannattaa vastata. Täsmennän, etten missään nimessä anna hänelle alaikäisenä lupaa juomiseen. Haluan kuitenkin kannustaa nuorta ennakoimaan ja toimimaan vastuullisesti. Keskustelu etenee ja sovimme nuoren puhuvan omien kavereittensa kanssa etukäteen myös kulkemisesta. Tarjoudun myös itse kuskiksi.  

Jään miettimään, että jakavatkohan nuoret keskenään taktisia ohjeita vanhempiensa käsittelyyn? Vinkkejä, että vähiten kysymyksiä syntyy, kun toiveet esittää joko epäinhimillisen myöhään tai silloin, kun vanhempi on keskittynyt johonkin muuhun? Hämärästi muistan kyllä itsekin taktikoineeni. Lupaa kysyttiin siltä vanhemmalta, jolta se arveltiin helpoimmin heltiävän.

Vanhempien käyttäytyminen merkitsee usein enemmän kuin sanat. 

Aikuisen omalla esimerkillä valtava vaikutus 

Kun vanhemman päivää katsoo liikennekasvatuslasien läpi, löytyy yllättävän monta kohtaa, jossa jollain tavalla, enemmän tai vähemmän tiedostaen tuin lasta toimimaan turvallisesti liikenteessä. Terävillä huomioillaan nuoret saivat myös minut kiinnittämään huomiota omaan toimintaani liikenteessä.  

Tämä oli tärkeä huomio, sillä liikennekasvatus ei ole pelkästään rajojen asettamista ja sääntöjen sopimista. Nuori oppii turvallisen liikkumisen taitoja erityisesti aikuisten antaman mallin pohjalta.  

Aikuisen asenteilla ja esimerkillä on valtava merkitys, oli sitten kyse lapsen kulkutapavalinnoista, liikennesääntöjen noudattamisesta, turvavälineiden käytöstä tai kännykän käytöstä liikenteessä.  Vanhempien käyttäytyminen merkitsee usein enemmän kuin sanat.  

Tämäkin voi olla lohduttava huomio, sillä vanhemmuuteen liittyy olennaisesti vaiheet, jolloin nuori ei ole kovin vastaanottavainen vanhemman neuvoille tai innostu keskustelusta. Näinä hetkinä on hyvä ajatella, että jo omalla esimerkillä on valtava vaikutus.  

Astrid Lindgren kannusti kasvattajia muun muassa sanomalla ”Antakaa lapsille rakkautta ja taas rakkautta. Hyvät tavat tulevat kyllä itsestään.” Tätä lohduttavaa ajatusta voi soveltaa myös liikennekasvatukseen. Tärkeintä on arvostava vuorovaikutus ja kiinnostus lapsen ja nuoren liikennekäyttäytymistä kohtaan.