Made tiellä

Aasi! Sika! Konna! Lahna! Lutikka! Etana! Pöllö! Pässi! Näätä! Nilviäinen!

Kaikenkarvaisia ja karvattomiakin eläimiä on taas liikkunut teillämme. Teillämme ja myös tiellämme. Näin on, jos uskomme puheita, joita on kuulunut niin sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla kuin valtateiden taukokeitaillakin. Rikas kielemme tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia muiden tienkäyttäjien haukk… kriittiseen tarkasteluun.

Kanssaliikkujia luonnehditaan monin eläväisin kielikuvin. Vertauskohtia haetaan usein eläinmaailmasta.

Meno äityykin liikenteessä välillä vallan eläimelliseksi. Yksi on viitostiellä kukkona tunkiolla, toinen kehäkolmosella kuin Ellun kana. Kolmas osti kesäauton kuin sian säkissä, routa senkin porsaan kotiin ajanee – hinausauton kyydissä. Jollakulla näyttäisi olevan naakkoja tapulissa, niin kaistapäisiä ovat hänen kaistanvaihtonsa! Kuin raivo härkä! Moni tykkää moisesta toilailusta kyttyrää. Ettei vaan olisi oma peltilehmä pian ojassa ja tienposkessa haudattuna muutakin kuin koira. Auto saattaa lähteä hanskasta
kuin hauki rannasta tai telkkä pöntöstä. Kuljettaja muuttuu matkustajaksi, ja pirssiä viedään kuin pässiä narussa.

Vakavasti puhuen: kummallisin teidemme eläimistä taitaa kuitenkin olla made. Muuhun johtopäätökseen ei
oikein voi tulla, kun lukee ja kuuntelee tiedotteita teiltämme: liikenteen kerrotaan matelevan milloin missäkin.

Liikenne matelee. On se peto! Tämäntapaisessa kielenkäytössä liikenne näyttäytyy itsenäisenä oliona, jolla
on ihan oma tapansa toimia: mateleminen.

Madella-verbi tuntuisi nykyään olevan suositumpi liikenneuutisissa kuin eläinmaailmaa kuvaavissa teksteissä.

Sanakirjassa mateleminen määritellään näin: edetä kiemurrellen ruumis kokonaan jossakin pinnassa
kiinni. Käärme tai mato matelee, mutta kuvallisessa kielenkäytössä juuret voivat madella maata pitkin, jono
voi madella eteenpäin ja alainen voi madella pomonsa edessä. Eino Leino on runoillut, että ”joka ei kuololle
kumarra, ei matele Manalle mennen”.

Madella-verbin asemesta käytetään toisinaan lyhyempää mataa-verbiä. Itse asiassa madella on mataa-verbin
johdos. Samaa sanaperhettä ovat historiallisessa katsannossa matala ja matelija, ehkä matokin. Ja
made.

Made, tieteelliseltä nimeltään Lota lota. Tämä makean veden turskakala, joka mataa vesistön pohjaa käärmemäisesti kiemurrellen.

Madehan on tunnetusti älykäs kala. Luotan tässä Veikko Huovisen sanaan. Huovisella on novelli matikanopettajasta, työttömästä maisterista, joka alkaa opettaa mateelle matematiikkaa: ”– – matikka liikehtii avannossa tiedonhaluisen näköisenä. Suuret silmät muljahtelevat älykkäästi.”

Seuraavan kerran kun rattiraivo ja tarve tölviä muita tielläliikkujia meinaavat yllättää matelevassa liikenteessä, mietitäänpä madetta. Olemme kaikki osa suurta kokonaisuutta, tätä liikenne-nimistä madetta. Tätä matavaa maailmaa, jossa haukku haavan tekee.

Vesa Heikkinen, suomen kielen dosentti ja tietokirjailija

Liikennevilkun kolumnisti Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija.