Onko rattijuopumus vain menneiden vuosikymmenten vitsaus, Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen?
Rattijuopumus on edelleen iso ongelma liikenteessä. Alkoholi on taustasyynä noin viidesosassa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Myös huumeiden käyttö näkyy liikenteessä enenevissä määrin. Vuonna 2016 poliisin haaviin jäi lähes 6 000 huumekuskia. Uudellamaalla poliisi pysäyttää huumeissa ajavia jo useammin kuin perinteisiä rattijuoppoja.
Mitä rattijuopumuksesta seuraa?
Rattijuopumus on rikos, ja siitä seuraa rangaistus, tavallisesti sakkoja ja vakavimmissa tapauksissa vankeustuomio. Lisäksi rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja määrätään ajokieltoon vähintään yhdeksi kuukaudeksi ja törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt vähintään kolmeksi. Uusintatapauksissa ajokiellot pitenevät.
Laki antaa mahdollisuuden tuntuvasti pidempiin ajokieltoihin. Toistaiseksi Suomessa määrätyt ajokiellot ovat olleet lyhyitä: keskimäärin humalassa ajanut ensikertalainen määrätään ajokieltoon noin neljäksi kuukaudeksi, ja törkeästä rattijuopumuksesta tuomittu noin seitsemäksi kuukaudeksi. Muihin Pohjoismaihin verrattuna suomalaiset ajokiellot ovat lyhyitä, esimerkiksi Ruotsissa rattijuopumuksesta seuraa ajokieltoa useimmiten vuosi ja törkeästä kaksi.
Pääseekö rattijuoppo Suomessa liian vähällä?
Keinovalikoimaamme rattijuopumusten torjuntaan voisi käyttää tehokkaammin. Moni päihdeongelmainen ajaa päihtyneenä toistuvasti. Lyhyet ajokiellot eivät toimi irrallaan muista rattijuopumusta torjuvista toimista ja uusijat tarvitsevat kokonaisvaltaista tukea päihteettömään arkeen ja liikkumiseen.
Yksi keino tähän on alkolukko, joka ehkäisee päihtyneenä ajamista, mutta antaa myös apua elämänhallintaan. Alkolukkoa käyttävän on muun muassa käytävä lääkärin tai terveydenhuollon ammattilaisen luona keskustelemassa päihteiden vaikutuksista ja hoitomahdollisuuksista. Jos ajokiellon aikana ei ole käytössä alkolukkoa, ei rattijuopumuksesta kiinni jäänyt välttämättä keskustele alkoholista lainkaan.
Keinovalikoimaamme rattijuopumusten torjuntaan voisi käyttää tehokkaammin.
Rattijuopumukseen syyllistynyt voi pyytää ehdottoman ajokiellon sijaan valvottua ajo-oikeutta, jossa hän saa ajaa alkolukolla varustettua ajoneuvoa. Nykykäytäntö ei kuitenkaan ohjaa tähän tehokkaasti. Tuomioistuimet asettavat alkolukon yhteydessä koetusajan, jonka pituus vaihtelee yhdestä kolmeen vuotta. Alkolukkoa on pidettävä autossa koko tuo aika ajokiellon pituudesta riippumatta. Koska ajokiellot ovat verrattain lyhyitä, muutaman kuukauden ajamattomuus voi tuntua monesta houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin huomattavasti pidempään autossa oleva alkolukko.
Trafin selvityksen mukaan alkolukkoa käyttäneet uusivat muita kiinnijääneitä harvemmin rattijuopumuksen. Myös alkoholin kulutus väheni. Parhaimmillaan kuljettajat ovat pitäneet alkolukkoa apurina ja turvallisena matkakaverina, joka varmistaa, ettei uutta vahinkoa tapahdu. Jos Suomessakin ajokiellot pitenisivät Pohjoismaiselle tasolle, alkolukko olisi relevantti vaihtoehto ajokiellolle. Se tarjoaa myös ajokieltoa parempaa apua päihdeongelmaisille.
Tulisiko promilleraja ulottaa myös pyöräilyyn?
Nykylainsäädännön mukaan humalatila pyörällä voi olla rikos tai sitten ei. Merkityksellistä on, aiheuttaako päihtynyt pyöräilijä vaaraa muille. Törkeässä humalassa pyöräilyyn ei tyypillisesti puututa: poliisi kirjaa vuosittain vain muutamia kymmeniä tankojuoppoustapauksia.
Erilaisten sähköisten tai sähköavusteisten laitteiden kohdalla humalatilaan suhtaudutaan sen mukaan, miten laite on luokiteltu: jalankulkua avustavaksi, pyörään verrattavaksi vai kenties mopon kaltaiseksi.
Euroopassa keskustellaan, miten eri ajoneuvojen promillerajoihin pitäisi suhtautua. Ainakin Puolassa, Hollannissa ja Itävallassa promillerajat on asetettu myös pyöräileville. Saksassa promillerajaa ovat esittäneet muun muassa turvallisuustoimijat ja Saksan pyöräliitto. Sähköisten kulkuneuvojen osalta käytännöt ovat kirjavia eri maissa ja niille on asetettu erilaisia rajoituksia tai lainsäädäntö voi puuttua tyystin.
Noora Airaksinen tarkasteli viime vuonna julkaistussa väitöskirjassaan muun muassa pyöräilyonnettomuuksia potilasaineistojen kautta. Kaikista tutkituista pyöräilytapaturmista kolmanneksessa oli mukana alkoholi. Näissä lähes yhdeksässä kymmenestä ajajan humalatila oli yli 1,2 promillea. Onnettomuuden vaara kasvaa kuitenkin jo vähäisellä alkoholimäärällä, sillä alkoholi heikentää havaintokykyä ja vaikuttaa motoriikkaan ja reaktioaikaan.
Olisiko aika kypsä pyöräilijöiden promillerajalle?
Aikanaan moottoriajoneuvoliikenteellekään ei ollut promillerajoja. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen oli kielletty, mutta ilman virallista raja-arvoa tulkinnat humalatilasta vaihtelivat ja moni ajoi kovassa humalassa ilman rangaistuksia. Vihdoin vuonna 1977 säädettiin promillelaki, joka on ollut tärkeä virstanpylväs rattijuopumusten torjunnassa. Koska päihtymys lisää kiistatta riskejä liikkumismuotoon katsomatta, olisi hyvä, että myös polkupyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille saataisiin promillerajat.
