Nuori haastaa vanhemman myös liikennekasvattajana

Koulujen alku näkyy liikenteessä näin elokuussa, kun tuhannet koululaiset palaavat koulutielle tai aloittavat koulutaipaleensa. Myös mediassa on kirjoitettu paljon pienistä koululaisista ja muistutettu aikuisten vastuusta koulutien turvaamisessa. Vähemmälle huomiolle paitsi mediassa, myös vanhempien mielessä jää usein se, että syksyn tullen uudelle koulutielle suuntaa koulunsa aloittavien lisäksi paljon myös vanhempia oppilaita, joiden turvallisen liikkumisen tueksi tarvitaan yhtä lailla meidän aikuisten tukea.

Yläkouluun siirtyminen on suuri muutos nuoren elämässä. Seitsemäsluokkalaisella muuttuu koulussa moni asia. Usein koulu, ja samalla myös koulumatka, muuttuu, alakoulusta tutuksi tulleet luokkakaverit saattavat vaihtua, koulupäivät pitenevät ja opiskelu muuttuu vaativammaksi ja entistä itsenäisemmäksi. Uuden edessä olevaa yläkoululaista jännittää moni asia: miten kavereiden kanssa sujuu, saanko uusia ystäviä, pidetäänkö minusta, millainen ilmapiiri koulussa on tai kiusataanko yläkoulussa? Muutokset kouluympäristössä osuvat kehityksellisesti monin tavoin lapselle haasteelliseen aikaan, sillä yläasteikäisellä murrosikä on juuri alkanut tai alkamassa.

Monista itsestään selvistä asioista joutuu neuvottelemaan nuoren kanssa uudestaan

Itsenäistyvän nuoren kanssa vanhempi joutuu kasvattajanakin uuden eteen. Perheessämme on jo kaksi syksyä peräkkäin ollut yläkoulun aloittavia nuoria, jotka ovat palauttaneet kasvattajan tehokkaasti ja monin eri tavoin maan pinnalle.

Kuudennen ja seitsemännen luokan välinen kesä tuntuu mullistavan monta totuttua asiaa muutamassa kuukaudessa. Vanhemman antamat ohjeet ja muistuttelu herättävätkin yhtäkkiä nuoressa valtavaa ärsytystä ja vastaus kaikkeen on ”joo joo” ja ”iha sama”.

Nuori etsii rajojaan ja se näkyy myös liikkumisessa ja suhtautumisessa turvallisuuteen. Monista aikaisemmin itsestään selvinä pidetyistä yhteisistä pelisäännöistä joudutaankin kotona neuvottelemaan uudestaan. Vielä kuudennen luokan keväällä pyöräilykypärä on automaattisesti aina pyöräillessä päässä, mutta yhtäkkiä se alkaakin ”unohtumaan”. Kasvattajana joutuu jatkuvasti miettimään sitä, mistä asioista pidetään ehdottomasti kiinni ja missä kohden voidaan joustaa ja antaa nuorelle tilaa tehdä omia ratkaisuja.

Monista aikaisemmin itsestään selvinä pidetyistä yhteisistä pelisäännöistä joudutaankin kotona neuvottelemaan uudestaan.

Turvallisuuteen liittyvät valinnat eivät ole neuvottelukysymyksiä

Kun lapset olivat uhmaikäisiä, ihana neuvolan terveydenhoitaja antoi ohjeeksi, että vanhemman tulee valita taistelunsa, sillä ihan kaikesta ei voi lapsen kanssa jäädä vääntämään. Samaa periaatetta voi noudattaa myös murrosikäisen nuoren kanssa.

Omille nuorilleni olen esittänyt asian niin, että on olemassa kolmeen eri kategoriaan kuuluvia asioita, joissa on eri tavoin joustovaraa. Voin olla eri mieltä siitä, kuinka pitkät housujen lahkeiden pitäisi olla tai millainen musiikki on hyvää, mutta tällaisissa nuoren omaan persoonaan ja yksityiselämään kuuluvissa asioissa voin vanhempana hyvin vetäytyä taka-alalle ja antaa nuoren tehdä omia valintoja ja kokeiluja. Näin nuori saa tilaa itsenäistymiselle.

Sitten on olemassa paljon sellaisia asioita, joista voimme yhdessä neuvotellen sopia perheessä. Esimerkiksi sopimukset siitä, miten kotityöt jaetaan ja kuinka paljon aikaa pelaamiseen saa meidän perheessä käyttää.

Kolmanteen kategoriaan kuuluvat ne asiat, joista vanhempi päättää ja joissa neuvotteluvaraa ei ole. Tällaisia asioita ovat lapsen kehitykseen ja turvallisuuteen liittyvät asiat, joista vanhemman tulee ottaa vastuu. Rajoitukset perustuvat siihen, että lapsi ei vielä kykene itsenäisesti täysin arvioimaan toiminnan seurauksia. Aikuista tarvitaan asettamaan selkeitä rajoja.

Kolmanteen kategoriaan kuuluvat ne asiat, joista vanhempi päättää ja joissa neuvotteluvaraa ei ole. Tällaisia asioita ovat lapsen kehitykseen ja turvallisuuteen liittyvät asiat, joista vanhemman tulee ottaa vastuu.

Yläasteikäisenkin liikennetaidot ovat vielä kehitysvaiheessa

Yläkoulun aloittava nuori on usein liikkunut paljon itsenäisesti, mutta hän on edelleen melko kokematon liikenteessä. 13-18-vuotiaiden aivot eivät myöskään ole vielä kokonaan kehittyneet. Viimeisenä kehittyy etuotsalohko, jossa aivojen ”ohjauskeskus” sijaitsee.

Ohjauskeskus säätelee muun muassa impulsseja ja tunteita ja kehitysvaiheessa nuori voi ottaa turhia riskejä. Hän ei myöskään välttämättä osaa ajatella, mitä seurauksia omista teoista voi olla. Halu kuulua joukkoon ja hyväksynnän hakeminen muilta voi saada nuoren tekemään asioita, joita hän ei normaalisti tekisi.

Vedoten lakiin, nuoren omaan turvallisuuteen sekä vanhempien velvollisuuteen huolehtia lapsen turvallisuudesta on pyöräilykypärän käytöstä päästy meidänkin perheessämme yksimielisyyteen – lopulta kohtuullisen helposti.

Kun kasvattajan pinna on nuoren kanssa koetuksella, kannattaa muistaa, että ristiriidat sekä asioista neuvottelu ja keskustelu ovat nuorelle tärkeä osa kehitystä. Ristiriitojen käsittely turvallisen aikuisen kanssa opettaa myös nuorta perustelemaan asioita ja kirkastamaan omaa käsitystä itsestään. Pyöräilykypärän käytöstä käyty perusteellinen keskustelu antoi nuorelle eväitä myös siihen, miten vastata, jos kypärän käyttöä arvostellaan kaveripiirissä.  

Esimerkin valtava voima

Liikennekasvatus ei ole kuitenkaan pelkästään rajojen asettamista ja sääntöjen sopimista, vaan nuori oppii turvallisen liikkumisen taitoja erityisesti aikuisten antaman mallin pohjalta. Aikuisen asenteilla ja esimerkillä on valtava merkitys, oli sitten kyse lapsen kulkutapavalinnoista, turvallisesta pyöräilystä tai kännykän käytöstä liikenteessä.  Vanhempien käyttäytyminen merkitsee usein enemmän kuin sanat. Aikuisen on tärkeä miettiä, millaisen esimerkin antaa lapselle siitä, miten liikennesääntöjä noudatetaan ja miten muita tielläliikkujia kunnioitetaan.

Kukaan meistä ei toimi aina esimerkillisesti liikenteessä. Lohdutuksena kaikille meille epätäydellisille vanhemmille toimii kuitenkin tieto siitä, että pinttyneestäkin huonosta tavasta voi päästä eroon ja oppia uusia positiivisia tapoja liikenteeseen. Tavan muodostuminen kestää päivittäin toistettuna noin 20-80 päivää.

Jos jo tänään aloitat uuden tavan toimia liikenteessä, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa uusi rutiini alle kuukaudessa. Itselleni olen nyt syksyn alkaessa asettanut haasteen siitä, että lähden viisi minuuttia aikaisemmin liikenteeseen, jotta välttäisin kiireen. Millaiseen tapahaasteeseen sinä voisit sitoutua?

PS. Liikenneturvan sivuilta löydät nyt myös erityisesti yläkouluikäisen nuoren vanhemmalle suunnattua tietoa nuoren turvallisen liikkumisen tukemisesta sekä vinkkejä vanhemmalle liikennekasvatuksen tueksi. Tutustu ja käytä hyväksesi.