Pidä näkyvyys kunnossa – pienillä teoilla iso turvallisuushyöty

    Kireä pakkanen ja raikas talvisää haastavat autoilijat pitämään lumen, jään ja huurun poissa menopelin ikkunoilta ja muilta pinnoilta. Jokaisen on kuitenkin selvittävä haasteesta voittajana, sillä näkyvyydestä ei saa tinkiä tippaakaan.

    Kovat pakkaset ovat saavuttaneet viime päivinä Etelä-Suomenkin, ja ”Siperian kylmyys” voi laskea mittarilukemia entisestään. Viimeisiin vuosiin verrattuna talviset säät ovat muutenkin kestäneet nyt yllättävän pitkään.

    Kylmissä olosuhteissa on kiinnitettävä normaalia enemmän huomiota siihen, että kuljettajan näkyvyys autosta ulos pysyy hyvänä joka suuntaan. Ennen lähtöä on skrapattava jää pois laseista ja sen jälkeen varottava, ettei tuulilasi pääse huurtumaan kesken ajon.

    Ennakointi on kaiken A ja O

    Kaikki lähtee ennakoinnista. Auto kannattaa ehdottomasti esilämmittää jo nollan asteen tuntumassa, mutta varsinkin kireillä pakkasilla. Esilämmittäminen sekä auton huolellinen putsaaminen lumesta ja jäästä ennen lähtöä ovat varsin pieniä tekoja – mutta niillä saa varsin ison turvallisuushyödyn.

    Esilämmitys jouduttaa jään sulamista tuulilasista ja ehkäisee myös sivu- ja takalasien huurtumista ajon alusta lähtien. Se on totta kai myös iso mukavuustekijä niin kuljettajalle kuin matkustajillekin.

    Ajon aikana lasien huurtumista puolestaan ehkäisee sisäpuhaltimien oikeaoppinen käyttö. Lämmin puhallus kannattaa suunnata tuulilasiin. Jos oman auton optimisäädöt mietityttävät, kannattaa konsultoida auton ohjekirjaa.

    Huurre voi yllättää kesken ajon

    Monilla työpaikoilla ei välttämättä saa käyttää sisätilanlämmitintä. Suurilla parkkipaikoilla sähkönkulutus nousee valtavaksi, jos useammassa autossa on käytössä sisätilanlämmitin. Sellainen vie noin kolme kertaa enemmän sähköä kuin perinteinen lohkolämmitin. Pääsulake, johon lämpötolpat on kytketty, ei välttämättä kestäisi tätä virran määrää.

    Kun työpäivä sitten loppuu, laitetaan kylmät autot käyntiin parkkipaikoilla ja lähdetään mahdollisimman nopeasti liikenteeseen.

    Muutaman minuutin ajon jälkeen, kun auto alkaa lämmetä, menevätkin lasit yllättäen huuruun. Se voi aiheuttaa pahoja havainnointiongelmia. Näissä tilanteissa on hallittava oman autonsa puhaltimien säädöt ja tehtävä tarvittavat toimenpiteet (usein täysi puhallus tuulilasille) jo ennen tuulilasin huurtumista.

    Jos lasit menevät huuruun ja näkyvyys on heikko ajon aikana, on auto pysäytettävä turvalliseen paikkaan ja odotettava, kunnes näkyvyys on taas hyvä.

    Jos autostasi löytyy bensiini- tai dieselkäyttöinen lisälämmitin, hyödynnä sitä esimerkiksi juuri ennen töistä lähtöä. Jo vartin esilämmitys riittää lämmittämään moottoria ja ohjaamoa kahdenkymmenenkin asteen pakkasessa. Huomioi kuitenkin, että vartin lisälämmittimen käyttö vaatii noin puolen tunnin ajomatkan töihin, jotta akku ehtii latautumaan kunnolla. Tämä myös jatkaa akun käyttöikää.

    Välinpitämättömyys ei kaunista

    Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan huolimaton auton tuulilasin puhdistaminen jäästä tai lumesta on ollut pääsyy neljässä kuolemaan johtaneessa onnettomuustapauksessa kymmenen viime vuoden aikana.

    Auton skrapaamatta jättäminen voi olla huolimattomuutta – mutta enemmänkin kyse on välinpitämättömyydestä. Jos autosta ei näe kunnolla ulos, on kyseessä iso turvallisuusriski paitsi itselle, myös kaikille muille tielläliikkujille.

    Ja tämän asian sivuuttaminen, se jos mikä on välinpitämättömyyttä.

    Muista myös, että pienen kurkistusreiän putsaaminen ei vielä riitä mihinkään. Pahin mahdollinen vaihtoehto on, että jättää kiireen vuoksi auton puhdistamatta ja kiirehtii määränpäähän mahdollisimman nopeasti.

    Ilmainen ja helposti toteutettava vinkki kaikille autoilijoille on varata lähtöön hiukan enemmän aikaa. Esimerkiksi viisi ylimääräistä minuuttia riittää useimmiten varsin hyvin. Bonuksena myös itse ajo sujuu turvallisemmin – kun ei ole kiire, on helpompi pitää kunnon turvaväliä sekä nopeus maltillisena.

    Unohda siis igluautoilu ja anna lumiharjan sekä jääskrapan heilua!

    Katso video auton putsaamisesta lumesta ja jäästä:

    Huolehditko, että autosta on aina hyvä näkyvyys ulos? Oletko joskus joutunut läheltä piti -tilanteeseen siksi, että jätit lasit putsaamatta?