Turvallista pyöräilyä digisti – tarinasta nimeltä Filla&Rilla

    ”Jes, tällaista sitä on kaivattukin!” oli kommentti, jonka kuulimme ensimmäisten opettajien tutustuessa Educa-messuilla turvallista pyöräilyä käsittelevään digitaaliseen oppimisympäristöön, Filla&Rillaan.

    Digitaalinen turvallisen pyöräilyn oppimisympäristö Filla&Rilla lanseerattiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna opetusalan Educa-messuilla, ja Liikenneturvan messuosastolla vieraili jo perjantain aikana noin 800 opettajaa ja opetusalan toimijaa.

    Vastaanotto oli yhtä riemastunut kuin oppimisympäristön ilmekin! Mutta mistä kaikki sai alkunsa?

    Educa-messut esittelevät uusimmat opetusalan innovaatiot. Vuonna 2018 digitaalisuus oli vahvasti läsnä. Liikenneturva esitteli 3.-6. -luokille kohdennetun ilmaisen turvallisen pyöräilyn oppimisympäristön nimeltä Filla&Rilla.

    Työpöydältä 3.-6.-luokkiin

    Riemastunut ja kaipaus ovat hyvä sanapari, kun lähdetään miettimään Filla&Rillan matkaa työpöydältä alakoulujen opettajien käsiin. Suunnittelun lähtökohtana oli tuottaa ilmainen palvelu, joka tuo mukanaan riemua turvallisen pyöräilyn oppimiseen niin oppilaille kuin opettajillekin.

    Riemun synnyttämiseksi halusimme kehittää tarinan, jonka kautta kutoa hauskat ja iloiset tunteet osaksi opetusta ja oppimista – kunnon tarinahan vaatii tietenkin hyvät päähenkilöt.

    Keksimme tarinan, jossa on kaksi pyöräilytaidotonta hahmoa nimeltään Filla ja Rilla. Oppilaan tehtäväksi tulee opastaa näitä kahta kohti turvallista pyöräilyä. Kun tarinan luonnos oli valmis, olikin aika miettiä, miltä se näyttäisi. Recommended Designin graafikko Jani Leino synnytti hahmot, jotka viehättävät uteliaisuudellaan ja leikkisyydellään.

    Sanonta leikkiä ikä kaikki todentui viimeistään messuosastollamme, jossa aikuiset ottivat selfieitä Fillan&Rillan kanssa!

    Oppilaat mukana Filla&Rillan tarinassa

    Selfieiden ottaminen kertoo, että tarina puree, mutta miten saamme opettajat kertomaan tarinaa eteenpäin? Tarpeiden ja kaipausten pohtiminen luo mahdollisuuden päästä lähellä käyttäjää: mitä turvalliselta pyöräilyltä halutaan alakouluissa?

    Tarinan juonenkäänteitä mietittiin eri näkökulmista: mitä sivusto opettaa ja milloin? Miksi ja miten? Ketkä kaikki pääsevät osaksi Filla&Rillan tarinaa?

    Tiesimme, että lähdemme liikkeelle alakoulun tarpeista, koska uusi opetussuunnitelma sisältää maininnan turvallisen pyöräilyn opettamisesta – ja toki aihe on lähellä Liikenneturvaa. Tässä vaiheessa tarinankerrontaa otimme mukaan ZeelandFamilyn Seppo Sinkkosen, jonka johdolla lähdimme rakentamaan Fillan ja Rillan kotia eli digitaalisen oppimisympäristön rakennetta.

    Hyvä tarina vaatii taustalleen kirjavia kokemuksia ja ajatuksia, ja niitä suunnittelun vaiheet tarjosivat. Jokainen kokeilu ja käänne toi meitä lähemmäksi sivustoa, joka on nyt valmis kyyditsemään jokaisen Suomen alakoulun oppilaan ja opettajan turvallisesti perille.

    Tutustu Filla&Rillaan täällä!

    Miltä Filla&Rilla -oppimisympäristö mielestäsi näyttää? Haluaisitko, että lapsesi oppisivat turvallista pyöräilyä sen avulla? Entä oletko löytänyt jo oman Filla&Rilla-bravuurisi? Kerro kommenttisi alle!