Ihmistä fiksumpi liikenne

Älyliikenne rynnistää ajoneuvoihin ja tieinfraan. Tulevaisuudessa siintävät verkottuneet automaattiautot, mutta miten tämä kaikki vaikuttaa liikenneturvallisuuteen?

Digitalisaatio ja informaatioteknologian pitkä kehityskaari ovat vieneet maailmaamme huimin harppauksin eteenpäin. Sama tekninen murros näkyy myös liikenteessä ja liikkumisessa.

Ensimmäisiä merkittäviä askeleita älyliikenteen suuntaan otettiin 1990-luvulla. Silloin muun muassa San Diegossa testattiin älyratkaisujen sijoittamista tiehen. Kokeilun hintalapun myötä ymmärrettiin, ettei yhteiskunnalla ole varaa varustaa tieinfraa kaiken kattavalla älyllä. Siksi ajoneuvojen älykkyyttä ryhdyttiin kehittämään yhdessä infraratkaisujen kanssa.

”Kyseinen katsantokanta sopii hyvin Suomeen, missä etäisyydet ovat pitkiä ja liikennemäärät vähäisiä. Näin laajaa tieverkkoa ei kannata rakentaa kokonaan älykkääksi”, sanoo Liikenneviraston johtava ITS-asiantuntija Risto Kulmala.

Esimerkkinä älyliikenteen infraratkaisuista Liikennevirastolla on käytössään noin  700 tieliikenneasemaa ja -kameraa. Lisäksi sillä on satoja liikennemittauspisteitä, joiden avulla pyritään parantamaan päätieverkon liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Teknologia karsii inhimillisiä virheitä

Ajoneuvojen älykkyydestä puhuttaessa esille nousevat tulevaisuuden automatisoidut robottiautot. Todellisuudessa hieman vaatimattomampaa älykkyyttä on ollut autoilijoiden ulottuvilla jo pidemmän aikaa. Tällaisia keksintöjä ovat muun muassa vakionopeudensäätö, ABS-jarrut ja ajonvakautusjärjestelmä.

Viimeksi mainittu on helppo nostaa yhdeksi tähänastisen älyliikenteen merkittävämmäksi saavutukseksi. Sen avulla on vähennetty olennaisesti Suomessakin yleisiä suistumis- ja kohtaamisonnettomuuksia.

”Turvallisuus on tärkein yksittäinen osatekijä älyliikenteen ratkaisujen kehittämiselle. Oma roolinsa on sujuvalla liikenteellä ja ympäristövaikutuksilla, mutta painopiste on tähän mennessä ollut liikenneturvallisuudessa ja sen edistämisessä, Kulmala vahvistaa.

Älyliikenteessä piilee merkittävä turvallisuuspotentiaali, sillä yli  90 prosenttiin liikenneonnettomuuksista liittyy inhimillinen virhe. Vaikka esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä ei pysty kumoamaan fysiikan lakeja, se kuitenkin vähentää kuljettajan tekemän virheen vaikutusta.

Vuosikymmenien päässä siintävät täysautomaattiautot karsivat todennäköisesti ihmisten aiheuttamat onnettomuudet lähes kokonaan. Siihen pääsemiseksi tarvitaan kuitenkin monta välivaihetta, jolloin liikenteessä puikkelehtii sekä perinteisiä että osittain automatisoituja ajoneuvoja.

”Jo nyt tiedämme, että automatisoidut autot ovat huonoja tulkitsemaan ihmisten liikenteessä tekemiä ratkaisuja. Tämä ongelma ei kokonaan poistu robottiautoilla, sillä niiden seassa tulee jatkossakin liikkumaan pyöräilijöitä ja jalankulkijoita”, Kulmala pohtii.

Jo nyt tiedämme, että automatisoidut autot ovat huonoja tulkitsemaan ihmisten liikenteessä tekemiä ratkaisuja.

Eniten hyötyä ennakoivista järjestelmistä

Älyliikenne ei ole pelkkää turvallista ja sujuvaa liikkumista, sillä kuljettaja voi käyttää ajoneuvon älyominaisuuksia myös väärin. Kaistavahtiin saatetaan suhtautua kuin automaattiautoon ja vakionopeudensäädön ollessa toiminnassa jalat siirretään kokonaan pois polkimilta.

Toisia auton älyominaisuudet jopa ärsyttävät, jolloin niitä ei edes hyödynnetä.

”Jos peruutustutkan päälle muodostuu kovilla pakkasilla jäätä, se voi hälyttää koko ajan. Tutkan puhdistamisen sijaan se on helpompi kytkeä pois päältä. Tällaiset väärät hälytykset ovat tyypillisesti suurin syy älyominaisuuksien käyttämättä jättämiseen”, kertoo VTT:n liikennetutkimusryhmän vetäjä Merja Penttinen.

Kakkosena tulevat älyratkaisut, jotka kiinnittävät kuljettajan huomion väärään paikkaan. Näin käy esimerkiksi kuolleen kulman valvontajärjestelmän vilkuttaessa varoitusvaloa muualla kuin ulkopeilissä.

”Parhaimmiksi ratkaisuiksi koetaan sellaiset, jotka varoittavat vaikkapa huonosta liikennesäästä tai tiellä liikkuvista poroista etukäteen. Tällöin kuljettajalla on aikaa mukauttaa oma ajaminen vallitseviin olosuhteisiin”, Penttinen täydentää.

Vaikka tienkäyttäjien yleinen suhtautuminen älyliikenteeseen on positiivista, kokee moni kuljettaja edelleen olevansa teknologiaa viisaampi. Liikenteen automaatiotason noustessa onkin perusteltua kysyä, kuinka muutos kuljettajasta matkustajaksi tulee vaikuttamaan ajamisessa tarvittaviin taitoihin.

”Manuaalinen ajaminen tulee tuskin täysin katoamaan. Tässä vaiheessa on olennaisempaa miettiä, mitä tietoa älyliikenteen avulla pystytään tuottamaan kuljettajien tueksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi”, Penttinen summaa.