Liikenne on havaintojen tekemistä, eikä kuuloaistia kannata väheksyä siinä. Kyse on turvallisuudesta, mutta esimerkiksi juuri kesäliikenteessä on paljon mielenkiintoista havainnoitavaa, josta jää paitsi aisteja pois sulkemalla.

Kun perheeseen syntyy lapsi, herää myös vanhempien kiinnostus liikenneturvallisuusasioihin. Jo uuden tulokkaan kuljetus sairaalasta kotiin vaatii perehtymistä turvakaukaloihin. Millaisia malleja löytyy ja kuinka ne kiinnitetään autoon? Entä mitä kertovat testitulokset?
Tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10-30 prosentissa onnettomuuksista. Useimmiten tarkkaamattomuus liikenteessä yhdistettäneen älypuhelimen käyttöön, mutta millainen huomaamaton huomiovaras voi olla auton ohjauspaneeli digitaalisine käyttöliittymineen?
Tälläkin hetkellä joka kymmenes kuljettaja liikenteessä ei keskity ajamiseen vaan säätää jotain muuta. Tyypillisesti kuljettajat sähläävät puhelimensa kanssa. Se on iso turvallisuusriski – niin kuljettajalle itselleen kuin muillekin.
Liikenteen nykymenon tilaa ja tulevaisuuden visioita kysellään usein alan asiantuntijoilta. Nyt ääneen pääsevät suomalaiset tienkäyttäjät.