Autolla ajaminen on arkista puuhaa, joka ajokortin suorittaneilta pitäisi hoitua tuosta vain. Ajopelkoisen mielestä rattiin hyppääminen saattaa kuitenkin tuntua kaikkea muuta kuin helpolta. Ajopelko on vaiva, josta voi onneksi päästä eroon. Tärkeintä on ymmärtää, mistä pelko johtuu.
Muistatko vielä ensimmäiset ajokertasi autokoulussa ja sen, miten pelottavalta ajaminen muun liikenteen seassa tuntui? Kenties olit etukäteen tutustunut liikennemerkkeihin ja auton hallintalaitteiden toimintaan, tai jopa harjoitellut ajamista mökkitiellä. Silti ensimmäinen kerta taitaa useimpien meidän muistoissa olla varsin jännittävä hetki.
Mäkilähdöt, kiertoliittymät ja kiihdytyskaistat saavat monen uuden kuljettajan kädet tärisemään, koska ajamisesta ei ole vielä karttunut kokemusta. Kun auto ja liikenne hiljalleen tulevat ajajalle tutuiksi, jännitys lievenee. Lopulta ajaminen sujuu rutiinilla. Kaikille kuljettajille ei kuitenkaan käy näin. Osa ajokortin suorittaneista aikuisista kärsii ajopelosta niin paljon, että ajaminen jää kokonaan.
Myös kynnys rattiin palaamiselle esimerkiksi pitkän tauon jälkeen voi tuntua korkealta. Hyvä uutinen on, että ajopelko ei ole lopullinen tuomio, vaan siitä voi päästä eroon.
Selvitä syy pelolle
Ajopelko voi ilmetä monella eri tavalla ja syyt sen taustalla ovat yksilöllisiä. Yksi saattaa pelätä liikennettä ja muita tielläliikkujia, toinen kokee omat ajotaitonsa riittämättömäksi ja välttelee ajamista siksi. Ajopelko on yleisempää naisilla ja iäkkäillä ihmisillä. Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo työskentelee ammattikuljettajien koulutusten parissa ja on perehtynyt myös ajopelkoon. Aiemmassa työssään autokoulun opettajana Vuoristo on kohdannut ajopelkoisia aikuisia, jotka haluaisivat palata auton rattiin takaisin.
”Tärkeintä on ymmärtää syy ajopelon takana. Miksi ajaminen pelottaa? Jos ajopelosta kärsivä kuljettaja pelostaan huolimatta haluaa ajaa autoa ja kokee sille arjessaan tarvetta, kannattaa ajopelolle tehdä jotain”, Vuoristo kertoo.
Hyvin yleinen syy ajopelolle on kokemattomuus ja tunne siitä, ettei ole tarpeeksi taitava kuski. Etenkin naiskuljettajien ajamattomuus johtuu usein siitä, että puoliso hoitaa aina kuskin roolin kauppa- ja mökkireissuilla. Kun kuskin ajokokemus ei kartu, hänelle syntyy ajopelko, joka kasvaa pikkuhiljaa. Oikea lääke ajopelon taltuttamiseen on kokemuksen hankkiminen – eli ajaminen.
”Sosiaalisten suhteiden muutos saattaa kuitenkin pakottaa ihmisen rattiin hyvinkin yllättäen, jos vaikkapa puolisolle tai parisuhteelle tapahtuu jotakin”, Vuoristo muistuttaa.
Joskus ajopelon taustalla on traumaattinen kokemus. Kuljettaja tai hänen läheisensä on saattanut aiemmin joutua liikenneonnettomuuteen, ja kokemuksen aiheuttama trauma estää ajamisen tai vaikeuttaa paluuta auton rattiin. Traumasta selviämiseen auttaa sen kohtaaminen ja käsittely. Tärkeää on myös altistaa itsensä uudelleen liikenteelle.
Hyvä, paha pelko
Liikenteen pelkääminen on inhimillistä. Liikenteessä tapahtuu paljon ja siellä kohdataan ärsykkeitä jatkuvasti: Muut tienkäyttäjät voivat olla valtavia rekkoja tai suojattomia jalankulkijoita, ajonopeus on toisinaan kova, valot ja äänet vaativat kuljettajan huomiota, tai jotain yllättävää saattaa sattua koska vain. Kuljettajan pitää jatkuvasti seurata, mitä tapahtuu edessä, takana ja sivuilla – ja vielä ennakoida tulevia tapahtumia. Kun auton nopeus kasvaa, jää reagoinnille vähemmän aikaa.
Etenkin ruuhkaisessa liikennetilanteessa kohtaamme jatkuvasti aistiärsykkeitä, joiden vuoksi olemme eräänlaisessa hälytystilassa, stressitaso normaalia korkeammalla. Tällöin vireystilamme on äärimmillään. Liikenneturvan psykologin Jyrki Kaistisen mukaan ylivireydestä ei kuitenkaan ole liikenteessä hyötyä. Päinvastoin, kohtuullisempi vireystila on ihanteellinen rennon ja rauhallisen ajamisen kannalta.
Liikenne on erityinen paikka myös siksi, että siellä on läsnä koko kansa. Jotta kaikki osapuolet tietävät, mitä liikenteessä seuraavaksi tapahtuu, korostuvat liikkujien vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidot. Ikävä kyllä, kommunikointimahdollisuudet liikenteessä ovat rajalliset.
”Pystymme normaalissa kanssakäymisessä tulkitsemaan muiden kasvojen ilmeistä hienovaraisia vihjeitä esimerkiksi vastapuolen mielialasta. Liikenteessä tämä jää, kun emme näe toistemme kasvoja. Tämä vaikeuttaa muiden inhimillistä kohtaamista”, Kaistinen avaa.
Ajopelkoisten lisäksi liikenteessä on paljon pelotonta väkeä. Tämä ei ole hyvä asia. Ajamiseen liittyy myös vaaroja, jotka kuljettajan on ymmärrettävä. Tienkäyttäjät ovat vastuussa liikenneturvallisuudesta. Vuoristo kertoo, että varovaisuudesta on myös hyötyä liikenteessä.
”Terve pelko voi olla hyvästä, jos kuljettaja ymmärtää liikenteen riskit sen ansiosta ja osaa toimia liikenteessä turvallisesti”, Vuoristo toteaa.
Terve pelko voi olla hyvästä, jos kuljettaja ymmärtää riskit sen ansiosta.
Toni Vuoristo
Ajotauko ahdistaa monia
Autot ovat kehittyneet vuosien saatossa valtavasti. Vilkaisu uuden auton ohjauspaneeliin paljastaa, että niissä on moninkertaisesti tekoälyä ja toimintoja verrattuna vanhoihin autoihin. Eipä auton kojelauta muutenkaan näytä samalta kuin 20–30 vuotta sitten. Muotoihin, kosketustoimintoihin ja digitaalisiin näyttöihin perehtyminen voi vaatia kuljettajalta paljon aikaa.
”Uudemman auton turvallisuus on paremmalla tasolla kuin vanhassa autossa. Automaattivaihteet ja monet turvatekniset ratkaisut auttavat kuljettajaa keskittymään liikenteen havainnointiin”, Vuoristo selvittää.
Myös liikenteessä ja liikennejärjestelyissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Etenkin kaupungissa tietyöt, kasvaneet liikennemäärät, uudet liikenneympyrät ja useampikaistaiset tiet saattavat ahdistaa kokematonta tai pelokasta ajaa.
Vuoriston mukaan on tärkeää, ettei tuoreelle kuljettajalle kerry pitkää ajotaukoa. Ajotaitoa kannattaa ylläpitää erityisesti pian kortin suorittamisen jälkeen, jotta ajamisen rutiinit kehittyvät. Ajotauko ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita ajopelkoa ja ajamisen välttelyä. Rattiin palaaminen saattaa olla helpompaa, jos kuljettajalle on kertynyt edes jonkin verran ajokokemusta ennen ajotaukoa.
”Ajokortin hankintaikä on hiljalleen noussut. Tämä voi olla hyvä asia, jos se tarkoittaa, että ihmiset suorittavat ajokortin vasta sitten, kun tarvitsevat omassa elämässä autoa ja siten pääsevät myös ajamaan ja kartuttamaan ajokokemusta, Vuoristo pohtii.
Hän muistuttaa, että vanha neuvo ”ajamaan oppii vain ajamalla” ei ajopelkoisen kohdalla ole välttämättä yksiselitteisesti oikea ratkaisu. Ajopelkoon voi saada apua esimerkiksi autokoulusta. Ammattitaitoinen ajo-opettaja osaa kohdata asiakkaan yksilöllisesti ja tarjota sellaista apua, joka vastaa kuljettajan tarpeisiin. Ajopelkoinen voi istua opettajan kanssa vaikka ensin vain autossa parkkipaikalla tai ajamista voi harjoitella ajosimulaattorissa.
”Autokoulut tarjoavat palveluita myös ajamisen kertaamiseen ja ajopelon selättämiseen. Autoon ja liikenteeseen voi totutella myös jonkun tutun ja luotettavan kuskin kanssa. Tapahtui harjoittelu sitten ajo-opettajan tai tutun kanssa, liikenteeseen kannattaa mennä vasta, kun se tuntuu luontevalta ja turvalliselta”, Vuoristo summaa.
Valjasta mieli muutokseen
Muisti toimii jännittävällä tavalla. On riski ajopelkoisen näkökulmasta katsottuna, että tämän muisti vääristääkin ajamisen todellisuutta kaoottisemmaksi kokemukseksi. Muistamme paremmin sen, mikä jättää vahvan tunnejäljen, ja neutraalit asiat huuhtoutuvat mielestämme herkemmin. Jos siis tunnin mittaisella ajomatkalla joutuu kerran äkkijarruttamaan suojatien edessä, on se todennäköisesti ainoa asia, mikä reissulta jää mieleen – vaikka ajomatka muuten menisi hyvin.
Ajopelon työstämisessä ajamista tärkeämpää onkin valjastaa mieli mukaan muutokseen. Positiivisen psykologian mukaisesti ajopelkoinen voi pelon sijaan keskittyä siihen, että ajaminen tosiaan on mahdollista myös hänelle. Kun muuttaa sisäisen puheen epävarmuutta lietsovasta rakentavaksi, voi ymmärtää, että jatkuvien vaarojen sijaan arki – ja liikenne – on lopulta melko tavallista ja turvallista suurimman osan aikaa.
Autokoulut tarjoavat palveluita myös ajamisen kertaamiseen ja ajopelon selättämiseen.
Toni Vuoristo
Mahdollisuus liikkumiseen parantaa elämänlaatua. Näin koronavuoden aikana moni on arjessaan ymmärtänyt tämän entistä paremmin. Varma ja peloton suhtautuminen ajamiseen tuo kuljettajalle vapautta, kun jännittämisen sijaan auton rattiin istuminen tuntuukin luontevalta. Ensimmäinen askel voi olla pieni, vaikkapa vain kuljettajan paikalle istuminen, mutta se kannattaa ehdottomasti ottaa.
Selätä pelko kolmella askeleella
- Selvitä syy ajopelon takana. Miksi rattiin palaaminen tuntuu pelottavalta? Mikä auttaisi kohtaamaan pelon? Kun tunnistat syyn, voit käsitellä pelkoa paremmin.
- Harjoittele turvallisesti. Pyydä apua kokeneemmalta kuljettajalta tai autokoulusta. Ota tuntumaa autoon esimerkiksi parkkipaikalla tai harjoittele ajamista ensin autokoulussa ajosimulaattorilla.
- Tee ajaminen helpoksi. Kun siirryt liikenteeseen, aja valoisaan ja hiljaiseen aikaan tutuilla teillä. Selvitä matka kartasta ja valitse helpompi reitti, vaikka se olisikin hieman pidempi.
Vastuu pelottaa ajopelkoista.
Hengittelen rauhallisesti, että syke ja mieli pysyisivät kurissa. Tältä siis tuntuu autolla ajaminen vuosien tauon jälkeen. Sillä välin, kun olen aktiivisesti vältellyt rattiin palaamista, opin lukemaan liikennettä pyörätieltä käsin. Alkuvuodesta otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja nostin kissan, siis ajopelon, pöydälle ja varasin autokoulusta ajotunnin.
Parin ajokerran jälkeen ymmärrän, että ratin takaa perspektiivi on melko erilainen kuin fillarin selästä. Kuljettajan paikalta huomaan, kuinka vaikeaa toisten tielläliikkujien lukeminen on. Jos joku sujahtaa nopeasti punaisista valoista, jalankulkija ei nosta katsettaan älylaitteesta tai pyöräilijä unohtaa näyttää suuntamerkkiä kädellään kääntyessään, pitää autoilijan osata ennakoida melko monta askelta eteenpäin. Ainakin tätä ajopelkoista jännittää se suuri vastuu, jonka ratissa ottaa kantaakseen.
Liikenne on yhteispeli, jonka säännöt ovat kyllä selkeät, kunhan jokainen niitä noudattaa – kulkutavasta riippumatta.
