Jokaisen liikenneturvallisuuskampanjan perimmäinen tavoite on edistää turvallisuusvisiota, jossa kukaan ei kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä. Onnettomuustilastojen käyttö onnistumisen mittarina on kuitenkin osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi, sillä turvallisuuteen liittyy liian suuri joukko hallitsemattomia muuttujia aina säästä kansantalouteen. Siksi kampanjoille asetetaan tavoitteita, joita voidaan mitata huomioarvioin sekä seuraamalla koettua turvallisuutta ja asenteita.
Sinä teet suojatien -kampanjan ensimmäisenä vuonna suojatiekeskustelu todella näkyi ja kuului. Mitattavaa tulosta syntyi niin somessa kuin medioissa. Radiomainokset saivat erinomaiset huomioarviot ja kuuntelijat kertoivat viestin menneen perille. Neljä kymmenestä vastaajista kertoi aikeistaan muuttaa käyttäytymistään. Hyviä tuloksia.
Kampanjasuunnittelussa haluttiin mitata myös koetun turvallisuuden kehitystä, jonka oletettiin keskustelun ja käyttäytymisen muutosten myötä parantuvan. Valitettavasti olettamukset olivat vääriä.
Keskustelun punaiseksi langaksi on noussut heikko suojatiekulttuurimme. Mielipiteenvaihto on ollut ongelmakeskeistä, jonka ei jälkiviisaasti ajatellen olisi pitänyt olla yllätys. Mitä tämä kaikki negatiivinen keskustelu todennäköisesti tuottaa? Arvaukseni on, että heikentyvää turvallisuuden tunnetta. Tämän vuoden lopussa yhä useampi suojatien vieressä seisova saattaa kokea, etteivät autoilijat anna tietä. Kenties yhä useampi raportoi myös vaaratilanteista.
Sinä teet suojatien -kampanjan ensimmäisen vuoden onnistumisia ovat olleet runsas keskustelu ja itse ilmoitetut positiiviset käyttäytymisen muutokset. Koettu turvallisuus voi kuitenkin heikentyä.
Siksi on tärkeää, että kampanjan toisena vuonna keskusteluun saataisiin myös positiivisia sävyjä.
