Sote-uudistus, maakuntahallinnon remontti, kuntien ja valtion keskinäinen työnjako, kuntaliitokset, tieliikennelain uudistus, liikenteen automatisaatio ja digitalisaatio. Siinä teemoja, joita kuntapäättäjät ja kuntalaiset eivät pääse lähivuosina karkuun yhdelläkään paikkakunnalla.
Joillekin kunnille alueellinen fuusio voi olla selkeä askel eteenpäin ja tuoda mukanaan kauan kaivattua asiantuntemusta ja lisäresursseja. Toisille se voi tietää takapakkia ja aktiivisen kehitysotteen lipsumista, kun paikallinen ja usein mutkaton päätöksenteko siirtyy isomman ja hitaamman byrokratiakoneiston jauhettavaksi.
Liikennesuunnitteluyhtiö Straca Oy:n projektipäällikkö Juha Heltimon mukaan kuntakentän tuleva murros tulee heijastumaan myös niiden liikenneturvallisuustyöhön. Hän on ollut vuosien varrella asiantuntijana lukuisissa kunnallisissa liikenneturvallisuushankkeissa ja kirjoittamassa muun muassa Kuntaliiton tuoretta liikenneturvallisuuskäsikirjaa.
”Huoli tulevaisuudesta on ihan aiheellinen kuntien kokoon katsomatta. Isommissa kunnissa on haasteita jo nyt. Pienemmissä kunnissa asiat sujuvat yleisesti ottaen helpommin, mutta tulevaisuudessa tilanne voi muuttua”, Heltimo toteaa.
Huoli tulevaisuudesta on ihan aiheellinen kuntien kokoon katsomatta.
Ulkoistukset yksi lisäuhka
Lain mukaan kunnan on tarjottava asukkailleen edellytykset terveeseen ja turvalliseen elämään. Tähän perustuu myös niiden velvollisuus huolehtia liikenneturvallisuustyöstä eri hallintokunnissa.
Lisääntyvien palvelu-ulkoistusten myötä tämä ketju saattaa kuitenkin katketa.
”Kunnat ovat tehneet isoja ulkoistuksia etenkin terveydenhuollossa, mutta niiden yhteydessä ei välttämättä ole sovittu millään tavoin liikenneturvallisuusvelvoitteen hoitamisesta. Jos tästä ei ole mainintaa, se ei myöskään kuulu työntekijöiden toimenkuvaan”, hän huomauttaa.
Oman pulmansa tuo kuntatyöntekijöiden ikääntyminen. Moni pitkän työuran tehnyt kunnaninsinööri, opettaja ja nuorisotyöntekijä jää lähivuosina eläkkeelle.
”Samalla voidaan menettää valtava määrä osaamispääomaa, jota on kertynyt paikallisesta liikenneturvallisuustyöstä, liikenneympäristön suunnitelusta ja rakentamisesta”, Heltimo huokaa.
Yksi haaste on myös aktiivinen viestintä, joka paikallisissa liikenneturvallisuushankkeissa on yksi onnistumisen avaimista. Tiukka talous ja niukat resurssit näkyvät etenkin pienemmissä kunnissa. Isommissa ja kasvavissa kunnissa viestintä on Heltimon mukaan varsin hyvällä tasolla.
Suunnitelmat osaksi arkea
Kuntien liikenneturvallisuustyö oli takavuosina pitkälti turvallisten ja toimivien liikenneväylien rakentamista. Useimmiten suunnittelun lähtökohtana oli vastata alati vilkastuvan liikenteen tarpeisiin ja vähentää onnettomuuksia.
2000-luvulle tultaessa liikkumista ja sen turvallisuutta on alettu miettiä entistä kokonaisvaltaisemmin myös jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja julkisen liikenteen näkökulmista.
Etenkin kevyt ja julkinen liikenne on saanut suunnitelmissa alati enemmän jalansijaa. Samalla liikenneturvallisuustyötä ja -valistusta on yritetty viedä lähemmäksi eri ikäluokkien arkea.
Parhaimmissa kunnissa tässä ollaan jo pitkällä, mutta moni on edelleen lähtökuopissa.
”Tämä on tulevien vuosien yksi keskeinen haaste. Työ on vietävä entistä selkeämmin hallintokuntiin ja tuotava sinne, missä kohderyhmätkin ovat eli esimerkiksi terveyskeskuksiin, päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin”, Heltimo korostaa.
Työ on tuotava sinne, missä kohderyhmätkin ovat eli esimerkiksi terveyskeskuksiin, päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin.
Katse peiliin
Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski on pitkälti samoilla linjoilla. Kun työtä tehdään kirjoituspöytien sijaan ruohonjuuritasolla, ovat vaikutuksetkin konkreettisia.
”Lopulta kyse on aika pienistä ja arkisista asioista, jotka hoituvat muun työn ohessa. Kodinhoitaja voi vanhuksen luona käydessään heittää jäiselle pihalle muutaman kourallisen hiekkaa ja opettaja tai terveydenhoitaja vilkaista, heiluuko koululaisen takissa tai repussa
heijastin”, Tuomikoski luettelee.
Lopulta kyse on aika pienistä ja arkisista asioista, jotka hoituvat muun työn ohessa.
Jatkuvasta resurssipulasta puhumisen sijaan hän patistaakin jokaista pohtimaan, mitä itse voisi tehdä oman ympäristönsä liikenneturvallisuuden eteen.
”Eli katse tässäkin peiliin”, hän naurahtaa.
Huoli pienten kuntien hyvien käytäntöjen hukkumisesta kuntaliitosten suohon on Tuomikosken mukaan olemassa. Toisaalta voi käydä niinkin, että ketteriksi todistettuja käytäntöjä aletaan monistaa isomman yhteisön toimintatavoiksi.
”Ulkoistuksissa kuntien on yksinkertaisesti huolehdittava, että vastuunjako liikenneturvallisuustyöstä tulee kirjatuksi myös itse sopimuksiin. Näin ne eivät jää tulkinnanvaraisiksi”, Tuomikoski opastaa.
