Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu on sanonut, että ihminen sopeutuu omaan luokka-asemaansa ja sen suomiin aineellisiin edellytyksiin hankkimalla asemansa mukaisen auton. Myös ajotyyli ja muut ajamiseen liittyvät valinnat heijastelevat omaa asemaa ja arvoja. On myös tutkittu, että työsuhdeautolla ajellaan huolettomammin kuin omalla. Ja mitä enemmän autosta löytyy ominaisuuksia, sitä enemmän niitä myös mielellään esitellään.
Arkijärjellä ajateltuna sama pätee myös muihin liikkumisvalintoihin: hyvällä pyörällä halutaan ajaa kovaa, ja nastalenkkareilla suihkitaan taapertajien ohi.
Erityisen turhauttavia monille meistä ovat aamuruuhkat. Siellä sekuntien säästöjen vuoksi tehdään tukalia ohituksia ja kiilataan ramppeihin. Rauhallisemmin autoileva voi tehdä liikennevaloissa havainnon: ohitteleva ja kiilaava kuski seisoo pari autoa edellä valoissa. Hän juoksi autollaan jonoon, ja voitti muutaman sekunnin.
Itsensä aina hillitsevät harvassa
Liikenneturvan tuoreen gallupin mukaan peräti 84 prosenttia suomalaisista on suuttunut liikenteessä. 90 prosenttia sen sijaan kertoi itse joutuvansa raivon kohteeksi vähintään kerran vuodessa.
Harvassa ovat siis itseasiassa he, jotka hillitsevät itsensä liikennetilanteessa kuin tilanteessa. Mikä on moisen zen-asenteen takana? Mistä nämä käänteiset hyvänmielenhahmot, Aina Ilona Onnelliset (vrt. Putous-hahmo Aina Inkeri Ankeinen), oikein voimansa ja viisautensa ammentavat?
Riskikuljettajat ottavat jatkuvasti tietoisesti riskejä ja kuormittavat omaa – ja samalla toistenkin – riskikerrointa urakalla. Satunnainen tuskailija tai hermostuja voi sen sijaan yhdellä äkkinäisellä reaktiollaan vyöryttää noidankehää. Liikenneilmasto muuttuu matalapaineiseksi.
Ajatellaan vaikkapa edellä ajavaa autoilijaa, joka tulkitsee, että toinen autoilija mokailee ilkeyttään tai tyhmyyttään. Kuljettaja kokee, että perässä ajava roikkuu tahallaan kiinni puskurissa. Hän väläyttelee jarruvalojaan ja pudottaa ehkä omaa nopeuttaan. Tai näyttää taustapeilin kautta keskisormea. Kohtaamistilanteessa pitkät jäävät toviksi päälle, räväytänpä kostoksi pitkät päälle ihan kohdalla. Siitäpäs sai. Eikä tämä rajoitu vain autoilijoihin, sillä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kohtaamisissa tätä opettamista tapahtuu myös. Jopa niin, että mennään ihan iholle asti.
Kohti onnellisempaa ja turvallisempaa matkantekoa
Liikenneonnettomuus voi sattua jokaisen kohdalle, mutta voimme itse vaikuttaa siihen, miten todennäköistä se on. Jokainen, joka voi pohtia tätä ilman omalle kohdalle sattunutta vakavaa onnettomuutta, on jonon kärjessä – onnellisempaan ja turvallisempaan matkantekoon. Mitään ei ole vielä menetetty. Mahdollisuus vaikuttaa omaan ja muiden turvallisuuteen on olemassa.
Kannattaa siis laittaa se positiivisempi vaihde päälle. Kun tulkitsee toisten käytöksen myönteisesti, pärjää itsekin paremmin.
