Sen lisäksi, että suomalaisuuden ytimessä nähdään usein olevan sisun, saunan ja salmiakin, olemme tottuneet harvaan asutussa maassamme arvostamaan omaa tilaa. Tämä näkyy myös autoillessa.
Omassa kuplassa on kiva ajaa, ja kaikki liian lähellä perässä roikkuvat tai eteen kiilaavat ovat auttamattomasti rikkoneet koskemattomuuttamme. Tämä aiheuttaa usein närää.
Toisaalta me suomalaiset, jos ketkä, myös ymmärrämme tuon tilan arvon, ja parhaimmillaan osaamme antaa sitä myös muille.
Mikä meitä säännöissä viehättää?
Suomalaisten toinen pyhä lehmä ovat säännöt. Sääntöjä on ihanaa noudattaa ja samalla kytätä muiden kuuliaisuutta – säännöt kun koskevat meitä kaikkia tasapuolisesti. Ja hyvä näin.
Kuten Liikenneturvan selvityksestä ilmenee, autoilijoiden ärsytysten top kolmosessa ovat lähellä perässä ajavat, toisten tekemät vaaralliset ohitukset ja liikennesäännöistä piittaamattomat kuljettajat. Vertailun vuoksi: pilkuntarkat sääntöjen noudattajat ärsyttävät vain harvoja.
Mikä sitten säännöissä – turvallisuuden lisäksi – niin viehättää? Jos liikennesääntöjä ei olisi, liikenneturvallisuus olisi pitkälti vuorovaikutuksen ja toisten liikkeiden ennakoinnin varassa. Sääntöjen sokea noudattaminen voi toisaalta vapauttaa vastuusta käyttäytyä myönteisesti ja kohteliaasti, toiset huomioon ottaen.
Omalaatuinen kulttuuri voisi luoda myönteisiä trendejä
Sääntöjä tulisikin tarkastella ensisijaisesti velvollisuuksina, ei oikeuksina. Liikenteessä voi havainnoida lukuisia kirjoittamattomia sääntöjä, joiden taitaminen vaatii sosiaalista pelisilmää. Tällaisia sosiaalisia tilanteita ovat esimerkiksi ruuhkassa liikennevirtaan liittymiset.
Juuri meidän kulttuurinen omalaatuisuutemme tarjoaa oivan mahdollisuuden vaikuttaa ja luoda uusia liikenteen käyttäytymistrendejä. Kun tilannesensitiiviset epäviralliset käyttäytymisnormit muotoillaan uudestaan julkisiksi selkeiksi käyttäytymissäännöiksi, on suomalaisten heti helpompi noudattaa niitä.
Tästä hyvä esimerkki on juuri vetoketjumenetelmä, jota suositellaan äsken mainituissa ruuhkaisissa liittymistilanteissa.
Suomalainen liikennekulttuuri on täynnä mahdollisuuksia – torilla tavataan?
Sanotaan, että suomalaiset ovat hiljaista kansaa, kasvotusten. Siksi suomalaiset ovatkin omimmillaan auton ratissa. Kommunikoinnin keinot ovat rajalliset, ja katsekontaktia on lähes mahdoton saada – mutta sehän ei harmita yhtään.
Suomalaiset eivät kuitenkaan ole sisimmiltään kylmiä ja toisista piittaamattomia. Jos nimittäin saat suomalaisen maaniteltua keskusteluun tai pyydät apua, on hän varauksettoman ystävällinen ja auttavainen. Ja kyllähän tämä pitää kutinsa myös liikenteessä.
Suomalaiset tarjoavat apuaan tienlaitaan pysähtyneelle, kiipeliin joutuneelle kanssaliikkujalleen. Suomalaiset myös vastaavat kohteliaisuuksiin ja laittavat hyvän kiertämään. Ja mikä parasta, toisten hyväntahdon eleet otetaan vastaan vähintään yhtä henkilökohtaisesti kuin loukkauksetkin.
Koska suomalainen liikennekulttuuri on täynnä mahdollisuuksia, tulisi niitä hyödyntää yhä myönteisemmän ja turvallisemman liikenteen kehittämiseen. Olkoon siis yhteinen tavoitteemme olla tulevaisuudessa liikenneturvallisuuskulttuurin mallimaa. Sillä jos mikä, niin kansainvälisessä vertailussa pärjääminen tekee suomalaisista ylpeitä. Jos siis hyvin käy, torilla tavataan!
Millaista on suomalainen liikennekulttuuri? Voisiko sanoa, että millainen kansa, sellainen liikenne? Millaisia liikennekokemuksia sinulla on muista kulttuureista? Kommentoi ja kerro omia esimerkkejäsi!
