Maailman ensimmäisenä autona pidetty Benz Patent-Motorwagen rullasi ulos Karl F. Benzin hevostallista vuonna 1885. Karl ei varmasti osannut ounastella sitä nettikeskustelua, mikä seuraisi reilut sata vuotta myöhemmin auton renkaiden liukuesteiden keskinäisestä paremmuudesta. Hevoskärryissä jo vuosia käytössä olleet puupyörät kun pitivät lumisella alustalla minkä pitivät.
Melko nopeasti auton kehityttyä sekä nopeuksien ja ajoneuvojen massan kasvettua törmättiin kuitenkin ongelmaan: jonkinlaista pitoa olisi sutiviin ja liukuviin pyöriin saatava. Ensimmäisten kumirenkaiden saavuttua markkinoille vanteen kehiin asennettiin säännöllisin välein pinnapultteja, joiden varaan autoilijan oli ”helppo” pingottaa lumiketjut tarvittaessa. Oheisesta kuvasta näet toimintaperiaatteen.
Matkanteko oli varmasti mukavaa.
Kelirenkaasta talvirenkaaseen
Niin sanottujen kelirenkaiden kehitys alkoi Suomessa pian tämän jälkeen 1930-luvulla. Nokian renkaiden historiikin mukaan ensimmäisen kelirenkaan kehitystyön taustalla oli ”tiivis yhteistyö ja vuoropuhelu turkulaisen rengaskauppiaan August Kelhun, Gummitehtaan myyntipäällikkö Erik Sundqvistin ja tehtaan insinöörien välillä.”
Puun piti kulkea talvellakin, eikä tukkien jatkuva kerääminen ojan pohjalta ollut kovin tehokasta. Matkustajien turvallisuutta ei vielä tässä vaiheessa välttämättä niinkään ajateltu.
Kelirenkaat olivat hyvin hammasmaisia ja karkeakuvioisia, jotta lumi ei jäänyt uriin kiinni. Jäisellä pinnalla kelirengas piti kuitenkin huonosti, eivätkä ketjut olleet enää vaihtoehto nopeissa ajoneuvoissa. Oli kehitettävä varsinaisia talvirenkaita myös jäisiin olosuhteisiin.
Iljannekeli – tuo kelien keli
Liukuesteistä parhaaksi koetut nastarenkaat alkoivat yleistyä 1960-luvulla, vaikka kokeiluja renkaiden nastoituksesta oli tehty jo aiemminkin. Nastoja laitettiin renkaisiin vähintäänkin riittävästi, jolloin myös ajomelu sekä renkaan pito jäällä oli varsin korkeaa tasoa.
Tuonnin vapauduttua autojen määrä lähti huimaan nousuun. 1960-70-luvuilla teitämme rouhi yhä useampi auto yhä karkeammilla renkailla.
Teiden asfaltoinnin lisääntyessä törmättiin myös nopeasti ongelmaan teiden kulumisesta. Ensimmäiset nastarengassäännökset astuivatkin voimaan jo vuonna 1974. Samoihin aikoihin markkinoille tulivat myös ensimmäiset kitkarenkaat.
Nastarengas uusien haasteiden edessä
Puhtaasti liikenneturvallisuuden näkökulmasta nastarengas on tänäkin päivänä paras vaihtoehto liukkaalle pinnalle. Nykyään on kuitenkin herätty yhä enemmän myös renkaiden muihin vaikutuksiin.
Vaikka renkaiden nastamäärä on tänä päivänä rajoitettu 50:n nastaan per vierintämetri, ulkonemaa on pienennetty ja osa nastoista jopa painuu renkaan sisään kovalla tienpinnalla, on esimerkiksi Ruotsissa laskettu asfalttipinnoista katoavan vuosittain noin 100 000 tonnia.
Tämä määrä katoaa hiukkasina ilmaan, joka on omiaan aiheuttamaan vaikutuksia myös meihin ihmisiin. Testeissä näille pienhiukkasille altistuminen on saanut aikaan tulehdusta hengitysteissä, mikä voi osaltaan vaikuttaa keuhkoahtaumataudin tai astman kehittymiseen.
Suuremmissa pohjoismaisissa kaupungeissa ilmastonmuutos, kaupunkilämpö ja liikennemäärät pitävät ajoradan usein hyvin auki, joten nastarenkaat eivät ole välttämättä niin tarpeelliset kuin haja-asutusalueilla. Esimerkiksi Norjassa Bergenin ja Oslon kaupungeissa on määrätty 150 euron vuosittainen vero nastarenkailla ajaville.
Haja-asutusalueella asuvilla tällaista veroa ei ole, eikä tulevaisuudessakaan nastarenkaita aiota kieltää poliittisen periaatepäätöksen mukaan. Pienhiukkasongelmaa on yritetty torjua tehostetulla suolauksella, joka sitoo pölyn tiehen, sekä imuriautoilla eli harjakoneilla, jotka imevät pölyn ja ainakin osan hiukkasista sisäänsä.
Suomessa on käynnissä tieliikennelain kokonaisuudistus. Uudistuksen yhteydessä on myös esitelty nastarenkaat kieltävä liikennemerkki. Aika näyttää, missä merkkiä tullaan lopulta käyttämään, mutta pienhiukkasten määrä kaupunkialueilla on mitatusti merkittävä.
Toki on hyvä muistaa, että kitkarenkaillakin ajavat hyötyvät siitä, että osa autokannasta rouhii tien pintaa nastarenkailla. VTT:n tekemän tutkimuksen mukaan paras pidon ja tien kulutuksen kompromissi saavutetaan, kun puolet autoilijoista ajaa kitkarenkailla ja puolet nastarenkailla.
Valitsenko kitkat vai nastat?
Kuljettajien ajotottumukset, reitit, sääolosuhteet ja kalusto ovat hyvin vaihtelevia. Yhdelle sopiva rengassarja voi olla toisen tarpeisiin täysin sopimaton.
Liikenneturva ei suosittele kitkarenkaita iäkkäämpään ajoneuvoon, jossa ei ole vähintään lukkiutumatonta jarrujärjestelmää sekä ajonvakautusjärjestelmää. Kitkarenkaat eivät myöskään sovi ympäri vuoden käytettäväksi, sillä kesän ajan auton alla sulatetut lamellit eivät toimi kunnolla enää talvellakaan.
Kitkarenkaiden käyttö sisältää oletuksen siitä, että kuljettaja osaa valita oikean tilannenopeuden kaikissa olosuhteissa. Muutaman kerran talvessa tämä voi tarkoittaa myös auton jättämistä kotiin. Etujakin on paljon: hiljaisempi matkanteko sekä vähäisempi tien kulutus ja pienemmät hiukkaspäästöt.
Entä sinä? Oletko vannoutunut kitkarenkaiden puolestapuhuja, muuten vain nasta tyyppi, kitkoista takaisin nastoihin vaihtanut autoilija vai kitkarenkaita joskus pohtinut vielä hieman kokematon autoilija?
Kirjoittaja itse on ajellut jonkun sata tuhatta kilometriä sekä nastoilla että kitkoilla, eikä vieläkään tiedä, kummat olisi hänelle itselleen paremmat.
