Vaikka mittarissa on pian 83 vuotta, liikennepsykologian emeritusprofessori Valde Mikkonen tekee täysiä työpäiviä tutkimusyrityksessään. Liikunta on jaksamisen salaisuus.
”Keskellä päivää on jumppatunti. Jaksan pidemmän päivän, kun teen sen kahdessa tai kolmessa osassa”, Mikkonen kertoo.
Mikkosen jumppatunnilla sauvakävellään tai pyöräillään. Talvella hiihtolenkit alkavat kodin nurkalta Helsingin Jollaksessa.
Ikääntyvien ajo-oikeus ja ikäkausitarkastukset ovat empiirisesti tuttuja aiheita tutkijalle.
”Minäkin kuulun näihin ikääntyviin kuljettajiin”, Mikkonen naurahtaa.
Moni rajoittaa itse ajo-oikeuttaan
Ensin vähennetään pimeässä ajamista, sen jälkeen ajamista vilkkaassa kaupunkiliikenteessä, sitten vältellään pitkiä matkoja ja huonoja kelejä.
Kesällä julkaistiin Trafin selvitys ikääntyvien kuljettajien ajo-oikeudesta. Mikkonen oli mukana pohtimassa, onko rajoituksille tarvetta ja mitkä olisivat niiden vaikutukset.
Suomessa autoilulle ei ole yläikärajaa. Varttuneemman kuljettajan riskit alkavat kasvaa jo 65 ikävuoden jälkeen.
”Minusta tarvitsisimme vapaaehtoisen, mutta tavalla tai toisella virallistetun rajoitetun ajo-oikeuden ikääntyneille kuljettajille”, Mikkonen täsmentää.
Parhaiten tämä kävisi, jos autoilija olisi itse valmis rajoittamaan ajo-oikeuttaan ja ilmoittamaan siitä.
Moni harmaa pantteri on jo itse vähentänyt ajamistaan. Mikkosen tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia ikääntyneistä on tehnyt niin.
”Ensin vähennetään pimeässä ajamista, sen jälkeen ajamista vilkkaassa kaupunkiliikenteessä, sitten vältellään pitkiä matkoja ja huonoja kelejä.”
Rajoitettuun, vapaaehtoiseen ajooikeuteen tarvitaan kuitenkin kannustin.
”Se voisi olla esimerkiksi vakuutusmaksujen alentaminen”, Mikkonen pohtii.
Pelottava ikäkausitarkastus
Ruotsissa ja Saksassa selvitään ilman ikäkausitarkastuksia. Suomestakin ne pitäisi Mikkosen mielestä poistaa, sillä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen sijaan lääkärit voisivat keskittyä siihen, miten sairaudet vaikuttavat ajokuntoon.
”Tutkimus paljasti, että mitä kauemmin ikäkausitarkastuksesta oli aikaa, sitä paremmin ikääntyneet pärjäävät liikenteessä”, hän sanoo.
Varsinkin naiset lopettavat ajamisen 75 ikävuoden kohdalla.
”Naiset miettivät lääkärintarkastuksen kynnyksellä, että onko heistä enää ajamaan ja usein luopuvat ajokortista turhaan.”
Tämä harmittaa Mikkosta myös psykologina. Ikääntyvän elämänlaatu heikkenee jyrkästi, kun elinpiiri kaventuu. Sosiaalinen elämä, harrastukset ja asioiden hoito hankaloituu, kun liikkuminen vaikeutuu.
Ajo-oikeuden rajoitukset voisi ottaa käyttöön, jos lääkäri uhkaa perua ajokortin.
Moni seniori hyväksyisi rajatun kilometrimäärän tai ajo-oikeuden tietyllä alueella, kunhan kortti säilyisi.
”Pidän hyvin tärkeänä, että ihmiset tekevät itse omat suunnitelmansa. Suuret muutokset ovat kuormittavia ihmisen terveydelle. Siksi niitä pitää tehdä vähitellen ja suunnitelmallisesti”, Mikkonen painottaa.
Yksi auto riittää
Mikkonen elää ja ajaa kuten neuvoo. Muutos on hänellekin tullut vähitellen. Pihassa on enää yksi auto, toinen myytiin viitisen vuotta sitten.
”Se vähensi ajamista. Pitkät matkat ajamme vaimon kanssa tunnin vuoroissa. Monta kertaa matka on mukavampi tehdä junalla tai bussilla. Nykyään ajan noin 5 000 kilometriä vuodessa ja se sopii minulle hyvin.”
