Hassu auton kaltainen pikkuinen Renault Twizy -nelipyörä nytkähtää liikkeelle. Sähkökäyttöinen laite on ahdas istua kyydissä, mutta se ei ole pääasia. Kiinnostavampaa on, mitä testikuljettaja Otto Tarnanen tekee käsillään ja jaloillaan: ei mitään.
Juto-nimen saanut kulkupeli on suomalaisen startupin, Sensible4:n. Yritys kehittää automaattiajamisen teknologiaa, joka toimii myös talviolosuhteissa. Se tulee esittelemään vuonna 2019 japanilaisen kauppaketju MUJIn kanssa yhteistyössä Gacha-nimisen robottibussin. Tuon tulevan design-pikkubussin automaattiajotekniikkaa testataan jo nyt tämän pikku-Juton kuorissa muun liikenteen seassa.
Tässäkin nyt mennään kiltisti tien oikeaa reunaa. Sähkötekniikka ujeltaa, vauhtia on parikymmentä kilometriä tunnissa. Edelleen mennään ilman käsiä.
Liikenneturvan automaatiotyöryhmä vieraili elokuun 2018 lopulla Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK:in kampusalueella Hämeenlinnassa. Tämä Sensible4:n Juto kulki parin viikon ajan reilun kilometrin reittiä korkeakoulukampukselta lähikaupalle ja bussipysäkille.
Trafi oli tuohon mennessä myöntänyt Suomeen seitsemän lupaa automaattiajamisen kokeiluihin liikenteessä. Robottiautot ovat siis jo täällä.
Liikenne on sähäkkiä pelitilanteita
Ohjelmoitua reittiä ilman kuljettajaa ajavat autot siis selviytyvät jo yksinkertaisista liikennetilanteista – runsaan kehitystyön myötä. Fyysisessä maailmassa ihmisten keskellä itsekseen liikkuvien laitteiden toteuttaminen ei ole helppoa. Teepä jääkiekkoilija- tai jalkapalloilijarobotti. Vaikka se onnistuisi jotenkin liikkumaan kentällä, se tuskin voittaisi maalipörssiä.
Robottiauto on onneksi hitusen helpompi. Liikenteessä on tiet ja ajokaistat, joita pitkin kulkea, ja liikennesäännöt. Maalintekoon ei myöskään ole tarvetta: turvallinen perille pääsy riittää.
Silti liikennekin on kuin joukkuepeliä. Parhaiten vertaus toimii, jos ajatellaan vain oman joukkueen pelaajia. Monihan tunnistaa liikenteestä myös vastustajia… Sellaisia ottamalla peli vaikeutuukin huomattavasti!
Kuten lätkä- tai futiskentällä, myös vauhdikkaassa liikenteessä joukko ihmisiä liikkuu vaihtelevissa tilanteissa. He ratkovat keskinäisiä kulkusuuntiaan pienillä inhimillisillä vihjeillä ja eleillä. Tällaiseen nopeatempoiseen vuorovaikutukseen robotin osallistuminen on vaikeaa. Mietipä robotti osallistumaan humoristiseen huulta heittävään keskusteluun.
Silti robottiautoilla on mahdollisuuksia, jos niitä ei laiteta kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin. Tässä suomalainen liikenne voi tulla kyseeseen. Täällä ei tarvitse jatkuvasti soveltaa tai vuorovaikuttaa muiden kanssa.
Suomen tiestöllä on tilaa, leveät ajokaistat ja usein edes jonkinlaisia kaistamerkintöjä. Autoilijat suurin piirtein noudattavat sääntöjä. Heidän välillään on kohtalaisen hyvät turvavälit ja pienet nopeuserot. Mopoja ja moottoripyöriä on vähän, eikä niillä puikkelehdita joka väliin. Jalankulkijat ovat usein omilla väylillään ja elämiä on tiellä vain satunnaisesti.
Se on siis helppoa erityisesti verrattuna niihin paikkoihin, joissa yli puolet maailman ihmisistä asuu, Aasiaan ja Afrikkaan. If it works in Mumbai, it works everywhere. Suomen liikenteessä taas ei ole maailman mittakaavassa muuta erityisen haastavaa kuin talvi.
Tarkalla toiminta-alueella toimii, ellei tule yllätyksiä
Palataan Sensible4:n Juton kyytiin Hämeenlinnaan. Se on nyt edennyt risteykseen, jossa testikuljettaja Tarnasen on otettava ajo hetkeksi haltuun. Autolle ei ole vielä opetettu väistämissääntöjä, vaikka sellainenkin on suunnitteilla.
Toisten tielläliikkujien suunta, etäisyys ja nopeus voidaan kyllä tunnistaa. Kokeiluauton näytössä näkyvät pisteinä lasertutkien havainnot muista tielläliikkujista – tämä on se, mitä auto näkee. Näiden pisteiden perusteella pitäisi uskaltaa antaa koneen tehdä päätöksiä, joista riippuu oma ja muiden turvallisuus. Ymmärrettävästi kehittäjät ovat varovaisia.
Pitkällä taas ollaan siinä, miten saadaan robottiauto ajamaan tarkasti haluttua reittiä. Tarkan GPS:n ja ympäristön mallinnuksen ansiosta Jutokin kulkee reittinsä parin sentin tarkkuudella samoja renkaanjälkiä pitkin. Uusi reitti tallennetaan ”kerralla purkkiin” -menetelmällä. Uuden robottiautoreitin voisi siis halutessa saada periaatteessa pystyyn nopeastikin.
Kuten muutkin koneet, robottiauto toistaa sille opetettua tehtävää kuuliaisesti. Auton pitää kuitenkin pystyä reagoimaan ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Koematkustettu Sensible4:n Juto hidastaa ja pysähtyy, kun edessä on este. Sille on myös suunniteltu mahdollisuutta väistää este. Silloin pitäisi kuitenkin tarkasti ottaa huomioon perässä tuleva liikenne ja tietää, että väistöpaikka on turvallinen.
Googlen itseajavien autojen projektin eräässä onnettomuudessa robottiauto väisti suoraan takaa tulevan bussin eteen. Pääosa onnettomuuksista taas on ollut peräänajoja. Muut ovat ajaneet Google-auton perään, kun se on hidastanut yllättävästi.
Robottiautot uusina liikenneratkaisuina, eivät yksityisautoina
Waymo-nimiseksi muuttunut Googlen autoprojekti kuljettaa nykyään jo Arizonassa matkustajia. Alue on laajempi, mutta yhtä lailla tarkasti mallinnettu kuin suomalaisen Sensible4:n kokeilualueet. Vaikka Waymo on ilmeisesti pisimmällä automaattisen ajamisen kehityksessä, eivät hekään päästä autoja ajelemaan tuntemattomiin tai liian vaikeisiin paikkoihin. Autossa on myös turvakuski mukana. Jossain tapauksessa hän on jo ollut takapenkillä, jotta kuskin paikka olisi näyttävästi tyhjänä.
Automaattiajaminen etenee siis kahta polkua. Yksi on tällaiset rajatun toiminta-alueen täysautomaattiset autot. Niitä voi tulla tavaraliikenteeseen suljetuille tai tarkasti tunnetuille alueille sekä pienimuotoiseen joukkoliikenteeseen. Kuljettaja voi ehkä pian olla auton sijaan keskusvalvomossa.
Näitä autoja ei kuitenkaan osteta itselle autokaupasta. Ne vaativat ammattimaista käyttöä. Sellaisina ne kuitenkin voivat tuoda uusia mahdollisuuksia entistä monipuolisempaan joukkoliikenteeseen.
”Tavallisissa autoissa” automaatio myös etenee omalla tavallaan. Se taas helpottaa kuljettajan ajamista ja tekee siitä turvallisempaa.
