Heräsin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan kokouksessa tietoisuuteen, että käsittelemme lyhyen ajan sisään taas nuoren vakavaa onnettomuutta eräässä pienessä kunnassa.
Näitä Jukka Pojan mainiosti kuvaamia maakuntien reuna-alueiden kuntia on Suomessa paljon, mutta tässä kyseisessä kunnassa ei ole järjestelmällistä liikenneturvallisuusryhmää, tai edes Liikenneturvan tilaisuutta viimeisen neljän vuoden aikana.
Omatuntoni alkoi kolkuttaa: olisiko tämä tai ne kolme muuta onnettomuutta voitu estää järjestämällä esimerkiksi koulun valistuksellinen liikennepäivä? Sellainen toiminnallinen päivä, joita vedämme ympäri Suomen yli sata vuosittain ja joista voidaan sopia vaikkapa kunnan liikenneturvallisuusryhmässä sivistyspalveluiden edustajan kanssa tai suoraan koulun rehtorin kanssa.
Taas perinteinen perjantai-ilta, rallin äänet kaikuu kaupungilta
Meillä on edelleen kuntia, joissa 150:stä poliisin tietoon tulleesta onnettomuudesta neljä menehtyy (eri tapahtumissa), kun valtakunnallinen keskiarvo on noin yksi menehtynyt tuhatta onnettomuutta kohti.
Vaikka otannat ovat pieniä, riski menehtyä liikenneonnettomuuksissa on näissä kunnissa tilastollisesti 26-kertainen valtakunnalliseen keskiarvoon verrattuna. Haluaisitko muuttaa sellaiseen kuntaan? Tienvarren mainoslauseeksi voisi laittaa ”meillä riittää kirkkomaata”.
Älkää ymmärtäkö väärin. Asun itsekin pienessä kunnassa ja pidän sen välittömyydestä, väljyydestä sekä puhtaasta ilmasta. Kaukana raitiovaunujen ja pyöräilybaanojen ulottumattomissa asuu kolme miljoonaa muutakin suomalaisista, mutta monin paikoin valitettavasti myös huono liikennekulttuuri, joka on juurtunut 1970-luvulle. Kaikki kaupungista tuleva ei siis ole huonoa, eikä kaikki maaseudulla ole hyvää.
Frendi kysyy sua mukaan säätämään, mutta säädöt, ne jääkööt tänään
Kuulen syvällä maakunnissa kiertäessäni usein reteää puhetta siitä, miten ”meidän poikamme/tyttömme on ajanut pellolla viisivuotiaasta asti mopolla ja osaa kyllä ajaa!” Tosiasia kuitenkin on, että liikenteessä pärjätäkseen on hallittava kolme eri asiaa:
- Liikennetilanteiden hallinta
- Oman ajotilan hallinta
- Ajoneuvon hallinta
Kun kaksi ensimmäistä näistä osa-alueista pettää, loppuvat usein taidot myös ajoneuvon hallintaan. Jos edetään vain ajoneuvon hallinnan turvin, perille pääsyä voi kutsua tuuriksi – ei ajamiseksi.
Tuuri kuitenkin loppuu joskus. Kovasta teknisestä ajotaidosta ja itseluottamuksesta huolimatta meillä sattui viime vuonnakin onnettomuuksia, joissa 15-vuotiaat keulivat kunnan pääkadulla motocross-pyörillä 80km/h. Tai neljä nuorta menehtyi törmätessään kilpaa ajaessaan puuhun, kännissä ja ilman turvavöitä.
”Pojat on poikia”, ”Kyllä meidänkin nuoruudessa hulluteltiin eikä mitään käynyt””– Kuulostaako tutulta? Liian monelle kuitenkin käy.
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt kuoleman kanssa jo vuosia nyt
Kun jotain sattuu, kylällä kaikki tietävät melko nopeasti kenestä on kyse, mutta kukaan ei myönnä viranomaisille tuntevansa uhria tai olleensa tämän seurassa ennen onnettomuutta. Liikennekulttuuri on saanut rehottaa vääränlaisena jo pidemmän aikaa kenenkään siihen puuttumatta. Syy ei ole kenenkään – korkeintaan vika on tiessä.
Ihmetys on suuri, kun kylän päällikkönä itseään pitävä farmari ajaa kännykkä korvalla autonsa ojaan tai kyntää kännipäissään 150 metriä päätien asfalttia rullalle peltolohkolta toiselle siirtyessään. Millaisen liikennekulttuurin perivät miehen lapset?
Vaikket nyt kestä sun kotia, mee eteenpäi ku sotilas
Sisäinen representaatio (mielikuva ja mielen sisältö) muodostuu muistojen, opittujen toimintamallien, lapsuuden havaintojen ja kokemusten mukaan. Vahvaksi rakentunut sisäinen mielikuva omista kyvyistä ei vaadi näyttämistä.
Huonot mallit ja liikennekulttuuri peritään usein vanhemmilta jo ennen tilakeskuksen sukupolven vaihdosta, jonka edellytyksenä myös on, että perillinen on vielä aikuisenakin hengissä. Peltoautot ja pihamopot sekä muut kulkupelit kuuluvat osaltaan maaseudun kulttuuriin, mutta niiden paikka ei ole liikenteessä.
Liikenteessä käytetään turvalaitteita, ja siellä ollaan selvin päin. Rajanveto on yksinkertaista. Huonoja malleja ei kannata toistaa, vaan joka sukupolvelle on olemassa oma vaihtoehto.
Mahikset on vähissä täällä?
Liikenneturva toimii aktiivisesti monien kuntien liikenneturvallisuustyöryhmissä, joissa voidaan paneutua kunnan alueen infran ongelmiin, vertailla mikä toimii hyvin muualla sekä sopia myös liikennekasvatuksen ja -valistuksen tapahtumia ja tilaisuuksia eri ikäryhmille.
Jostain syystä näyttää siltä, että kunnissa, joissa on aktiivinen liikenneturvallisuusryhmä ja paljon toimintaa muun muassa Liikenneturvan toimesta, on myös vähemmän liikenneonnettomuuksia.
Hyvänä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Naantali, joka oli tilastojen mukaan Suomen liikenneturvallisin kunta 2012-2016 juoksevalla viisivuotisotannalla. Siellä on paljon nuoria, läpiajoliikennettä, kesäasukkaita, turisteja, maaseutua, kaupunkikeskustaa ja monta muuta seikkaa, joilla heikkoa liikenneturvallisuustilannetta usein yritetään selittää.
Siellä on myös paljon toimivaa liikenneturvallisuustyötä, ja teemaan sitoutunutta väkeä kunnan sidosryhmissä. Yhteensattumaako?
Älä antaudu angstin valtaan
Melkein harmittaa puhua taas rahasta, mutta liikenneonnettomuudet eivät ole yksilön tai kylän oma asia, vaan yhteiskunnallinen ongelma, joilla on myös hintalappu. Yhden liikennekuoleman hinta on yhteiskunnalle 2,77 miljoonaa euroa. Se tuntuu pienen kunnan kassassa jo melko lailla.
Toimiiko sinun kunnassasi aktiivinen liikenneturvallisuusryhmä? Onko sen toiminta näkyvää asukkaille? Kaahaako pääkadulla samat autot ja mopot päivästä toiseen?
Viime vuonna Liikenneturvalla oli toimenpiteitä alla olevien kuntien alueella (klikkaa kuva isommaksi). Järjestelmällinen liikenneturvallisuustyö myös näkyy siellä.
Otsikot lainattu Jukka Pojan kappaleesta ”Älä tyri nyt”.
