Jalankulun edistäminen ei välillä tunnu olevan oikein kenenkään intresseissä. Pyöräilijöillä ja autoilijoilla on omat asiaansa vihkiytyneet, usein oikeutetustikin ärhäkät etujärjestönsä, mutta kuka hihkuu kävelijän puolesta? Ajatellaan vaikkapa talviaikaa, jolloin tämä saavutettavin, tehokkain ja paras hyötyliikunta hankaloituu olosuhteiden pakosta.
Lumisena talvena saa kahlata polveen asti lumisilla jalkakäytävillä. Hyvällä tuurilla kävelytie on joskus iltapäivällä aurattu ja samalla sotkettu karkealla sepelillä, joka muuten imaisee kantapalat rikki muutamassa viikossa. Koiranulkoiluttajalla on pian tassuvammainen lemmikki, kun perinteiset kuntopolutkin on varattu valtaisassa vähemmistössä oleville hiihtäjille.
Sanotaan, että pyöräilijät ovat heterogeeninen ryhmä, mutta niin ovat jalankulkijatkin. Joukossa ovat rauhallisesti kävelevät, sauvasuihkijat, koiran kanssa lenkkeilevät ja lasta rattaissaan työntävät. Mukana ovat hekin, joille kävely on viimeinen tapa liikkua itsenäisesti. Sulan kelin aikaan rollaattori on loistopeli, sillä se antaa tukea ja mahdollistaa kauppareissut. Lisäksi se ylläpitää kuntoa ja tarjoaa mahdollisuuksia kodin ulkopuoliselle elämälle.
Rollaattori ei puske läpi lumesta
Talvella liikkuminen hankaloituu etenkin niillä, joilla on haasteita fyysisen jaksamisen tai tasapainon kanssa. Rollaattori ei puske heikkovoimaisen työntämänä läpi lumesta, ja meno hidastuu sohjon ja hiekan seassa. Moni käyttäisi mielellään potkuria, joka on toisekseen aika edullinen ja hauskakin kulkupeli. Mutta kokeilepas ajaa potkurilla nykyväylillä… Tai vetää lasta tai ostoskassia pulkassa, jonka pohjaa sepeli raastaa puhki.
Usein on käynyt mielessä, kuinka turvallisuudesta on tullut käänteinen ilmaisu kaikelle kivalle. Ja kuinka joustamattomasti sitä hoetaan kuin mantraa.
On totta, että liukastumiset ovat valtaisa kansanterveydellinen ongelma. Jokseenkin kyllästyttävää on kuitenkin se, että lääkkeeksi siihen tarjotaan karkeaa kiviainesta, sepeliä ja vielä vähän hiekkaa, joka on toki ennen kaikkea levitettävä jalkakäytävän leveydeltä. Kunnat hiekoittavat julkisin varoin ylläpidettäviä alueitaan paitsi turvallisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että ne pelkäävät joutuvansa maksamaan korvauksia liukastumisvahingoista.
Onneksi joku uskaltaa tehdä toisin, mutta aina hyvätkään ideat ja käytännöt eivät leviä. Ne eivät saisi tyssätä mahdottomuuksien muuriin: siihen, kun on aina ennenkin tehty näin.
Luopioisten esimerkki
Luopioisissa on ollut jo toistakymmentä vuotta osahiekoittamista ja erityisiä kelkkakaistoja jalkakäytävillä. Näistä kelkkakaistoista varoitetaan erillisillä liikennemerkeillä, joissa on teksti ”Osittainen hiekotus – hiekoittamaton osa on tarkoitettu kelkkailijoille”.
Tämä kaikki edellytti lehtitietojen mukaan lakimuutosta sekä neuvotteluja vakuutusyhtiöiden kanssa. Jos osittaisesta hiekoittamisesta varoitetaan, siirtyy liukasteluissa vastuuta myös jalankulkijalle, näin ymmärtäisin.
Luopioisissa huomattiin, että kustannuksia tuli lopulta vähän. Lisäkilpien hinta on säästynyt moninkertaisesti, kun hiekkaa on tarvittu vähemmän. Myös keväällä on ollut puolet vähemmän siivottavaa.
Paikallislehti Sydän-Hämeen Lehden mukaan käytäntö ei ole levinnyt pitäjässä kuntaliitoksen jälkeen Pälkäneen muihin taajamiin, vaikka sitä paikallislehden yleisöpalstalla onkin kyselty ja toivottu.
Tiedän kyllä esimerkiksi Pohjois-Savossa yksittäisiä kuntia, joissa kevyen liikenteen väylän reunaan on jätetty pulkan levyinen kapea tila hiekoittamatta. Sekin on yksi pieni askel tarjota mahdollisuuksia monipuolisemmalle talviliikkumiselle.
Kun talvinen väylä on hiekoitettu fiksusti, pääsee etenemään potkukelkalla ja vetämään joko lasta tai ostoksia pulkalla. Ja mikä tärkeintä, saa lisää liikettä luille. Nastakengillä tai liukuesteillä saa muuten tosi hyvät vauhdit potkukelkalle, ja pulkankin vetäjä pysyy pystyssä.
Pystytkö vetämään pulkalla lapsen päiväkotiin tai ajamaan potkurilla kauppaan? Onko sinun kotikunnassasi jätetty jalkakäytävän reuna hiekoittamatta? Mitä mieltä olet kokeilusta?
