Varttitunti ei ole kovin pitkä aika. Aika monessa perheessä käydään aamuisin vääntöä minuuteista. Etenkin lapsiperheissä tiedetään, mitä on todellinen minuuttipeli. Talviliikenteeseen lähtemiseen tarvitaan varautumisvartti. Siinä ajassa ehtii pukea itsensä lämpimästi, raaputtaa jäät auton tuulilasista ja kävellessä lyhentämään askelta liukkaalla kelillä.
Kun kiireen jättää kotiin, on liikenteessäkin aikaa hengittää ja antaa tilaa toisille, eikä tarvitse painaa päkiää lattiaan.
Autonkuljettajat tunnistavat tutkimusten mukaan erittäin huonosti olosuhteita. He eivät tiedosta tien liukkautta, eikä sää vaikuta ajonopeuksiin. Myöskään oman auton renkaiden kuntoa ei tunneta. Sama pätee myös, jos liikkeellä ollaan esimerkiksi kävellen – ainakin liukastumistilastojen mukaan.
Moni ottaa talviajan liikenteessä tarpeettomia riskejä ja ajaa liian kovaa olosuhteisiin nähden. Talvikaudella autoilijalla onkin moninkertainen riski joutua kolareihin kuivaan kesäkeliin verrattuna. Auton sisällä on lämmintä ja mukavaa, ja jalka painaa kaasua, kunnes… Samoin kävelijä kiiruhtaa samalla vetävällä askeleella ja samat kesälipokkaat jalassa kaikissa keleissä, kunnes…
Kun kuljettajalle sattuu vahinko, puhutaan useimmissa onnettomuuksissa väärästä tilannenopeudesta ainakin yhtenä onnettomuuden osatekijänä. Kuljettaja mokasi, kun ajoi liian kovaa.
Mikä ihmeen tilannenopeus?
Mutta mikä on väärä tilannenopeus? Vahinko ei tule kulkunen kaulassa, ja on mahdotonta tietää etukäteen, sattuuko juuri tällä matkalla jotain yllättävää.
Liikenteessä varautumiseen ei kuitenkaan tarvitse treenata oraakkeliksi. Kun näkee koulun, on mahdollista, että lapsia ryntää tielle. Jos yöllä on ollut pakkasta, on mahdollista, että tiet ovat liukkaita. Eli omassa ajossa – ja siinä tilannenopeudessa – pitäisi ottaa olosuhteet ja ympäristö huomioon.
Onko meillä oikeastaan tietoa siitäkään, mikä on jollekin tilanteelle oikea nopeus? Mitä mahdollisuuksia meillä on toimia, jos tapahtuu jotakin yllättävää – eli paljonko meille jää pelivaraa?
Leudolla kesätuulella vai hurrikaanin hirmulla?
Auttaisiko nopeuden käsitteen hahmottamisessa, jos auton vauhdista puhuttaisiin kuten tuulta mitataan, eli metrejä sekunnissa? Mittaria voisi vahvistaa vielä symboleilla. Silloin näkisi aina vanhanajan satasta huristellessaan, että nyt minä etenen kuin myrskytuuli.
Trombin ja hurrikaanin luulisi hillitsevän huimapäistenkin menoa.
Satasen tuntinopeudella yhden sekunnin aikana auto etenee 28 metriä. Hyväkuntoisen kuljettajan reaktioaika on noin yksi sekunti. Pysähtymiseen tarvitaan lisää aikaa talvisilla lumisilla ja liukkailla keleillä jopa 20 sekuntia, ja matkassa se tekee pahimmillaan reilusti yli 200 metriä. Luisuvassa autossa nämä sekunnit tuntuvat varmasti pitkiltä.
Entä jos nopeuksia muutettaisiin tuulennopeudeksi? Esimerkiksi 40 km/tunnissa nopeus olisi 11 m/s ja 80 km/h olisi 22 m/s. Melkoinen myrsky siis on menossa maantienopeuksilla.
Alhaisemmalla nopeudella
- havaintojen tekemiseen jää enemmän aikaa
- pysähtymismatka ja -aika lyhenevät
- mahdollisuudet hallita ajoneuvoa paranevat
- mahdollisessa törmäyksessä seuraukset ovat lievemmät
- auton turvatekniikasta on enemmän hyötyä.
Ajatko itse olosuhteiden mukaan? Kerro mitä mieltä olet, kommentoi ja keskustele!
