Moottorikelkkapoliisin normipäivä

    Tahko on Suomen eteläisin moottorikelkkakeskittymä, jossa kevätauringosta nauttivat niin kotimaiset kelkkailijat omilla kelkoillaan kuin safariyritysten asiakkaat ympäri maailman. Valvontaa tekevän poliisin mielestä meno on siistiytynyt vuosi vuodelta. Liikenneturva haisteli kelkankäryä kahvat kädessä.

    Kuopion Tahko on Suomen eteläisin moottorikelkkakeskittymä, josta löytyy säännöllisesti lunta läpi talven. Vilkkaan hiihtokeskuksen ympäristössä on runsaasti maastoliikennettä, joten valvontaa tarvitaan. Sitä tekevät säännöllisesti Itä-Suomen poliisilaitoksenYlikonstaapeli Timo Kokkonen kiittelee, että rattijuopumustapaukset ovat vähentyneet Tahkon kelkkamaastoissa. moottorikelkkapoliisit.

    Pohjois-Savossa poliisilla on käytössään neljä moottorikelkkaa ja kymmenkunta erikoistunutta moottorikelkkapoliisia. Yksi heistä on ylikonstaapeli Timo Kokkonen. Hänen mielestään poliisin maastovalvonta on tärkeää, sillä Tahkolla liikkuu paljon laskettelijoita, hiihtäjiä, kävelijöitä ja autoilijoita kelkkojen lisäksi. Jokaisen on oltava varovainen.

    ”Harvoin siellä kuitenkaan kukaan nurin naamoin on. Esimerkiksi rattijuopumustapaukset ovat täällä vähentyneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana”, Kokkonen kiittelee.

    Kokkosen mukaan eniten rattijuopumustapauksia kelkkaillessa sattuu aamuisin edellisen illan juhlimisen jälkeen. Moni tuleekin viettämään viikonloppua laskettelukeskukseen ajatusmallilla, jossa kaikki pitäisi ehtiä tekemään parissa päivässä. On ehdittävä laskettelemaan, kelkkailemaan ja juhlimaan. Tämä yhtälö on silti usein mahdoton.

    Säännöt selviksi ennen lähtöä

    Alkoholipeikko on läsnä myös moottorikelkkasafareilla, joita järjestää muun muassa Tahkosafarit. Toimitusjohtaja Arto Jauhiainen kertoo, että tarvittaessa osallistujat puhallutetaan.

    ”Kyllä se peikko on aina olemassa. Joskus jollakin on sattunut vahinko, kun yritysryhmän illanvietto on lipsahtanut pitkäksi, ja sitten on tultu aamulla safarille. Silloin puhallutamme jokaisen osallistujan. Näissä tapauksissa kyllä yleensä korostuu se, että maksaja on muu kuin yksityishenkilö”, Jauhiainen selvittää.

    Tahkosafarien toimitusjohtaja Arto Jauhiainen kertoo, että tarvittaessa kaikki osallistujat puhallutetaan.

    Toimitusjohtajan mukaan safareilla onnettomuuksia ennaltaehkäistään käymällä osallistujaryhmän kanssa läpi kaikki oleellinen suojavarusteista kelkan käyttämiseen ja turvalliseen ajamiseen.

    Tiellä ajamisesta valitetaan

    Moottorikelkkapoliisipartio aloittaa useimmiten työpäivänsä Itä-Suomen poliisilaitokselta Kuopiosta, minkä jälkeen se siirtyy maastoon. Kelkkapoliisit toimivat hyvin samalla kaavalla kuin normaalissa autoliikenteenvalvonnassa, kulkuneuvo vain vaihtuu.

    ”Lähdemme esimerkiksi selvittämään tilannetta, jossa on ilmennyt säännöistä piittaamattomuutta. Nämä asiat tulevat usein ilmi kansalaisten ilmoitusten perusteella. Eniten yhteydenottoja tulee moottorikelkalla tiellä ajamisesta. Poliisi suhtautuu näihin tapauksiin vakavasti”, ylikonstaapeli Kokkonen painottaa.

    Valvontapaikalle pysäytetään jokainen kelkkailija.

    Pääsääntöisesti kelkkailijat ovat kuitenkin valveutuneita ja osaavia kuljettajia, vaikka alla olisi vuokrapeli. Suurin osa suomalaisista vuokraajista on omistanut joskus aiemmin moottorikelkan, joten tietämys ja taidot ovat yleisesti ottaen hyvällä tasolla.

    ”Siitä tosin voi aiheutua myös ongelmatilanteita, jos kokemus alkaa näkyä liian suurena ajonopeutena ja sitä kautta ulosajoina”, muistuttaa Tahkosafareiden Jauhiainen.

    Ylilyöntejä sattuu harvoin, sillä vuokrattaessa ihmiset tietävät vastuunsa ja haluavat palauttaa kelkat ehjinä takaisin.

    ”Suurimmat ylilyönnit tapahtuvat omilla kelkoilla ja omissa kaveriporukoissa suurien nopeuksien sekä riskinoton takia. Kun vauhdit nousevat, ja kaveriporukan heikoin lenkki yrittää pysyä muiden perässä, sattuu ulosajoja”, Jauhiainen toteaa.

    Vanhempi konstaapeli Heikki Koskinen viettää taukoaan jylhissä maisemissa.

    Suomalainen rakastuu vauhtiin – turistit luontoon

    Peräti 90 prosenttia safarikävijöistä ja vuokraajista on suomalaisia, mutta turistien kohdalla järjestäjän vastuu on – jos mahdollista – vieläkin isompi.

    ”Jos asiakas on kotoisin alueelta, jossa ei ole lunta, on oppaan oltava erityisen tarkkana. Näille ihmisille on kerrottava todella selvästi, mitä tehdään ja miten”, Jauhiainen toteaa.

    Venäläisten turistien määrä on Tahkolla laskenut, mutta tilalle on tullut etenkin aasialaisia. Jauhiainen vertailee suomalaisten ja ulkomaalaisten suhdetta moottorikelkkailuun sillä, miten ihmiset puhuvat kokemuksestaan kelkkaretken jälkeen.

    ”Ulkomaalainen nauttii luonnosta ja lumesta. Suomalainen tokaisee reissulta tultuaan, että olipa hienoa ajaa kovaa”.

    Poliisin kelkkavalvonta saa kiitosta Tahkon ympäristössä.

    Nopeus, ajokunto ja paperit syynissä

    Ajonopeuksien valvonta on yksi moottorikelkkapoliisin perustehtävistä erityisesti jääosuuksilla. Normaaliin päivään kuuluu lisäksi ajokunnonvalvontaa sekä paperien ja ajokorttien tarkastusta. Ensin partio päättää valvontapaikan, sitten pysäytetään kelkkareitillä ajavia kuljettajia samaan tapaan kuin tien päällä.

    Valvontapaikalle osunut kuopiolainen Hannu Waenerberg kiittelee poliisin paikallaoloa vuolaasti.

    ”Maastoliikenteen valvonta on erittäin tärkeää. Ajonopeuksia ja ajokuntoa on syytä pitää silmällä. Jokainen tietää, että päihteet ja vauhti eivät sovi yhteen”, tiivistää ilman huomautuksia matkaansa jatkanut Waenerberg.

    ”Juhliminen kannattaa jättää vähemmälle, jos meinaa suunnata maastoon moottorikelkalla”, vahvistaa myös ylikonstaapeli Kokkonen.

    Poliisin läsnäolo toimii myös ennaltaehkäisevästi ja tuo turvallisuudentunnetta. Lisäksi se voi laittaa riskikäyttäytyjät ajattelemaan, kannattaako illalla kiskoa olutta, jos on tarkoitus lähteä aamulla kelkan rattiin.

    Kelkkapoliisipartio pääsee luontaisetuna nauttimaan komeista näkymistä.