Kännissä ajamista vastaan on kampanjoitu vuosia ja aihetta on käsitelty useissa tutkimuksissa. Myös keinot pitää kuskit selvinä ovat kehittyneet. Silti vuonna 2014 ratista kärähti noin 13 000 henkilöä, jotka olivat alkoholin vaikutuksen alaisena. Mikä olisi paras keino saada rattijuopot kuriin? Ennalta ehkäisevät toimenpiteet vai kovemmat rangaistukset? Näkökulmiaan avaavat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Ajo-oikeudet ja kortit -yksikön erityisasiantuntija Marita Löytty sekä Helsingin yliopiston liikennepsykologian dosentti Igor Radun.
Avainsana: rattijuopumus
-
Jatka lukemista Rattijuoppo on pelastusammattilaisen painajainen Rattijuoppo on pelastusammattilaisen painajainen
Voimattomuus, suru ja kiukku ovat tunteita, jotka puskevat liikenneonnettomuuksissa myös pelastusalan ammattilaisen mieleen. Kaikkein raskainta on, jos uhrit ovat nuoria ja syylliseksi paljastuu rattijuoppo, tunnustaa ensihoidon esimies Jussi Hannula.
-
Jatka lukemista Päihteettömyys on nuorelle edelleen iso valinta Päihteettömyys on nuorelle edelleen iso valinta
Asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat jyrkentyneet niin aikuisväestön kuin nuorten keskuudessa. Silti päihteettömyys voi olla nuorelle tuskallista tasapainoilua kaveripiirin tuomien paineiden ja vanhempien asettamien rajojen välillä.