Kaaharit, malttamattomuus ruuhkissa, perässä roikkuminen ja riskinotto ohituksissa. Siinä neljä seikkaa, jotka ärsyttävät meitä suomalaisia kaikkein eniten nykyliikenteessä. Samaan aikaan liikenteen ilmapiirin kuitenkin koetaan muuttuneen aiempaa myönteisempään ja myös joustavampaan suuntaan.
Mutta miltä tilanne näyttää arkisissa tilanteissa tien päällä? Kiusaavatko kiilaajat tai turvavälistä piittaamattomat kuskit? Saako joustavasti ja ennakoivasti ajava osakseen positiivista palautetta? Ymmärretäänkö ratin takaa tai suojateiltä annetut sanattomat viestit oikein?
Muun muassa näihin kysymyksiin päätimme hakea vastauksia yhdessä Liikenneturvan koulutusohjaajan ja myös liikenneopettajan taustaa omaavan Toni Vuoriston kanssa. Ideana oli hakea tien päällä tilanteita, joissa tarvitaan liikennesääntöjen lisäksi muutakin vuorovaikutusta.
”Ihmisillä on usein tapana lokeroida muita tielläliikkujia tiettyjen stereotypioiden ja esimerkiksi automerkkien mukaan”, Vuoristo toteaa.
Hän viittaa lausahduksellaan siihen, että vaikkapa tiettyjen saksalaisten premium-merkkien kuljettajat olisivat liikenteessä muita röyhkeämpiä ja säännöistä piittaamattomampia. Joskus nämä väittämät vaikuttavat myös omaan käytökseen – ja liian usein väärään suuntaan. Kun oma verenpaine kohoaa, kasvavat myös vahinkoriskit.
”Katsos tuonne seuraavaan risteykseen, kuinka hienosti Audin kuljettaja antaa tilaa jalankulkijoille. Näin se tämäkin myytti meni murskaksi”, Vuoristo naurahtaa.
Onnistuneen viestinnän ja vuorovaikutuksen lähtökohtana ovat aina liikennesäännöt. Jos niistä jostain syystä poiketaan, ovat myös muut tiellä liikkujat ymmällään. -Toni Vuoristo
Vilkku on aina viesti
Matka jatkuu ja tulemme liikenneympyrään. Hiljennämme vauhtia hyvissä ajoin ja annamme reilusti tilaa ympyrään oikealta tulevalle huoltoyhtiön autolle. Hanska heilahtaa saman tien kiitokseksi.
”Vilkkua käytetään liikenneympyröissä vähän laiskasti, mutta muuten niissä ajetaan jo varsin jouhevasti. Liikenne soljuu eteenpäin ilman pidempiä pysähdyksiä, joten pinnakaan ei kiristy kuten liikennevaloissa”, Vuoristo kertoilee.
Hän pitääkin vilkkua ja pyöräilijällä suuntamerkkiä liikenteen tärkeimpinä viestintävälineinä. Niillä kerrotaan omista kääntymisaikeista nimenomaan muille tiellä liikkujille, jotka voivat reagoida niihin ajoissa ja oikein.
Esimerkin saamme heti seuraavassa valoristeyksessä. Takana tuleva henkilöauto laittaa vilkun päälle ja yrittää päästä vasemmalle kääntyvien kaistalle.
Vuoristo huomaa tämän peilistään ja valuttaa autoaan sen verran lähemmäksi edellä ajavaa, että takaa tuleva pääsee sujahtamaan vasemmalta ohi.
”Pikkujuttu, mutta jälleen yksi esimerkki toimivasta vuorovaikutuksesta.”
Turvavälikin on vuorovaikutusta
Risteyksen jälkeen kyytiläisen huomio kiinnittyy Vuoriston pitämään turvaväliin, joka tuntuu taajama-ajoa ajatellen todella reilulta. Mies itse on täysin toista mieltä.
”Juuri tämä on sitä joustavaa ja ennakoivaa ajamista. Minulla on aikaa reagoida muiden tekemisiin ja toisaalta antaa myös tilaa, jos joku sitä tarvitsee. Sinällään tietysti kaksijakoista, että tutkimusten mukaan autoilijoita ärsyttävät eniten juuri takapuskurissa roikkuvat. Samaan aikaan moni ajaa itse samalla tavalla.”
Seuraavassa risteyksessä väliin pujahtaa kuin tilauksesta pakettiauto. Jarruttelun sijaan Vuoristo nostaa vain hieman kaasujalkaa.
”Ja kuten huomasit, matkanteko ei tästä yhtään hidastunut”, hän toteaa.
Seuraavaksi Vuoristo ohjastaa ajokkinsa siltarampille, jonka kautta pääsemme testaamaan vuorovaikutteisuuden ja joustavan ajotavan toimivuutta moottoritiellä. Katse hakee pääväylän liikennevirrasta sopivaa rakosta jo alkukiihdytyksen aikana, vilkku päälle ja pian sujahdamme turvallisesti taksin ja rekan väliin.
”Siinä näkyi reilu rako jo tuolla liittymässä. Selkeä kiihdytys ja vilkku kertoivat rekkakuskille, että olen tulossa juuri tuohon väliin”, Vuoristo selvittää.
Samalla hän muistuttaa, että onnistuneen viestinnän ja vuorovaikutuksen lähtökohtana ovat aina liikennesäännöt. Jos niistä jostain syystä poiketaan, ovat myös muut tiellä liikkujat ymmällään.
”Tämä pätee myös liittymäajossa, jossa on usein epäselvää mihin rakoseen sieltä tuleva auto on lopulta tulossa. Sitten jarrutellaan tai lähdetään vaihtamaan kaistaa. Se on kuitenkin tarpeetonta, jos edellä ajavaan pidetään riittävä turvaväli. Samalla tietysti viestitään myös liittymästä tulevalle, että tässä on tilaa”, Vuoristo opastaa.
Käsi nousee tietä antavalle
Entäs sitten pyöräiljät ja jalankulkijat? Kuinka viestiä heidän kanssaan?
Palaamme takaisin kaupunkiympäristöön ja sopivia tilanteita tulee tämän tästä. Vuoristo hiljentelee vauhtiaan jo hyvissä ajoin ennen suojateitä, mikä kertoo sinne mieliville että heidät on huomattu. Muutamaa empivää hän rohkaisee vielä käsimerkillä.
”Ja katsos, taas heilahti käsi kiitokseksi. Siitä tulee itsellekin aina hyvä fiilis”, Vuoristo myhäilee.
Rukkanen nousee myös viluisen näköiseltä pyöräilijältä, joka vilkuilee autoamme jo hyvissä ajoin ennen tulevaa risteyksen ylitystä. Vuoristo ilmaisee viestin menneen perille hiljentämällä selkeästi omaa vauhtiaan.
Paluumatkalle osuu vielä yksi tenkkapoo, kun kapealla ja jäisellä sivukadulla ei jää tilaa vastaantulevan ohittamiseen. Juuri kun Vuoristo on heittämässä pakkia päälle, vilkauttaa vastaantuleva valojaan ja pyöräyttää ajokkinsa parkkiin kadunreunaan.
”Näin se viestintä ja vuorovaikutus parhaimmillaan toimii”, Vuoristo hihkaisee ja nostaa kättään kiitokseksi.
Käännämme keulan takaisin kohti kauppakeskuksen parkkipaikkaa. Samalla on aika kysyä, mitä monenlaisia tilanteita vuosien varrella kohdannut Vuoristo itse kaipaa suomalaiseen liikenteeseen?
”Jokaiselle sattuu välillä virheitä, mutta silti tulkitsemme muiden poikkeavan toiminnan lähes automaattisesti tahalliseksi. Olisikin hyvä, jos keksittäisiin joku yleispätevä ele tai käsimerkki anteeksipyynnölle. Silloin vältyttäisiin monelta turhalta väärinkäsitykseltä.”
