Tutkimus on selkeästi osoittanut, että liikkuminen on tärkeä osa hyväksi koettua elämää myös myöhemmällä iällä. Liikkuminen kodin ulkopuolella mahdollistaa itsenäisen palveluiden käyttämisen ja yhteiskuntaan osallistumisen.
Myös liikenne- ja yhteiskuntapolitiikassa korostetaan aiempaa enemmän itsenäisen liikkumisen merkitystä aktiivisen ikääntymisen, hyvinvoinnin ja yhteiskunnassa toimimisen kannalta.
Vaikka iäkkäiden tienkäyttäjien kohdalla usein korostetusti puhutaan liikenneonnettomuuksista, on yhteiskunnan kannalta tärkeää keskittyä myös liikkumisen mahdollistamiseen. On totta, että ikääntyessä keho haurastuu ja siten turvallisen liikkumisympäristön takaaminen on erityisen tärkeää. Ikääntymiseen itsessään ei kuitenkaan liity onnettomuusriskiä, joka vaatisi erityisiä toimenpiteitä liikkumisen rajoittamiseksi.
Iäkkäät ovat entistä aktiivisempia
Iäkäs väestö ja ylipäätään se, kuinka käsitämme ikääntymisen ja vanhuusiän, on muuttunut merkittävästi ja erittäin nopeasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Iäkkäiden määrä on kasvanut, mutta myös toimintakyvyssä on tapahtunut merkittävää positiivista kehitystä.
Elämme keskimäärin vanhemmiksi ja myös terveempinä kuin aiemmin. Yhteiskuntaan osallistumisen ajatellaan nykyään jatkuvan luontevasti vielä vanhuusiässä. Lisäksi työurien odotetaan tulevaisuudessa jatkuvan jopa yli 70 ikävuoden.
Myös liikkumisen viitekehyksessä muutos on ollut todella voimakasta. Kun parikymmentä vuotta sitten iäkkäitä autoilijoita oli vain harvakseltaan, ovat ikääntyvät kohortit nykyisin aktiivisia autoilijoita. He ovat muutoinkin aktiivisempia liikkujia eli autoilun ohella myös julkisten kulkuneuvojen käyttäjinä, kävelijöinä ja pyöräilijöinä.
Ikääntymistutkimuksen parissa esiintyy ns. rakenteellisen viiveen käsite (engl. structural lag). Käsite viittaa siihen epäsuhtaan, joka syntyy yhteiskunnan rakenteiden (muun muassa lainsäädäntöjen) ja ihmisten (ts. heidän kykyjensä, toiveidensa ja tekojensa) välille tilanteessa, jossa demografinen ja/tai teknologinen kehitys on niin nopeaa, etteivät rakenteet ehdi muuttua samassa tahdissa. Vaikka käsite kehitettiin jo 1990-luvulla, se on erityisen ajankohtainen nyt – lähes 25 vuotta myöhemmin.
Iäkkäät ovat nykyään aktiivisempia liikkujia eli autoilun ohella myös julkisten kulkuneuvojen käyttäjinä, kävelijöinä ja pyöräilijöinä.
Tanska luopui ikäseulonnasta
Kukoistava yhteiskunta osaa ja pystyy hyödyntämään jäsentensä täyden potentiaalin. Tähän tähdätessä on rakenteellista viivettä pyrittävä lieventämään. Yksi iäkkäiden liikkumiseen liittyvä ja vilkasta keskustelua herättänyt seikka ovat ajokortin uusimiseen liittyvät ikäsidonnaiset erityisehdot.
EU-säännösten mukaisesti kaikkien autoilijoiden on uusittava ajokorttinsa vähintään 15 vuoden välein. Monissa maissa on myös lisäehtoja, kuten tiheämmät uusimisvälit ja lääkärintarkastus uusimisen yhteydessä. Poikkeuksen tästä muodostavat muun muassa Ruotsi, Saksa, Iso-Britannia, joissa ei ole ikään sidottuja erityisehtoja.
Tyypillisesti erityisehdot astuvat voimaan, kun kuljettaja täyttää 70 tai 75 vuotta. Suomessa tämä ikäraja on 70 vuotta.
Aiemmin tänä vuonna Tanska räväytti muuttamalla lainsäädäntöään ja luopumalla ikään sidotuista erityisehdoista, jotka olivat olleet voimassa 1950-luvulta asti. Tanskan hallitus perusteli esitystään sillä, että seulontaa puoltava tutkimusnäyttö puuttuu. Myös seulontojen kulu-tuottosuhdetta pidettiin kyseenalaisena.
Suurten ja aktiivisesti autoilevien kohorttien ikääntyminen toisi suuria kansantaloudellisia kuluja, mikäli heidät kaikki seulottaisiin toistuvasti. Samalla ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että seulonnat maksavat itsensä takaisin, toisin sanoen estävät onnettomuuksia. Tämä on yksi esimerkki rakenteellisesta muutoksesta, kun yhteiskunta sopeutuu väestön voimakkaaseen ikääntymiseen.
Muutosuhkista mahdollisuuksia
Elämme kiinnostavaa aikaa. Väestön ikärakenteen muutos ja iäkkäiden määrän lisääntyminen on iso murros, mutta se ei tapahdu erillään muusta kehityksestä. Samaan aikaan muun muassa teknologinen kehitys muuttaa arkea, palveluja ja työtä.
Menestyäkseen ja kehittyäkseen murrospaineiden keskellä on yhteiskunnan pyrittävä sopeuttamaan rakenteitaan näihin muutoksiin. Samalla on aktiivisesti pohdittava, minkälaiset rakenteet auttaisivat kääntämään muutokset uhkien sijasta mahdollisuuksiksi.
Millä ehdoin yhteiskunta voisi hyötyä siitä tilanteesta, että elämme pitkän elämän? Mitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia etuja voisi suuresta määrästä iäkkäitä ihmisiä olla? Millä keinoin ihmisiä voi auttaa saavuttamaan täyden potentiaalinsa läpi elämänkaaren?
Liikennepalveluiden kohdalla olisi mietittävä, miltä liikennejärjestelmä digitalisoituvine palveluineen tulee tulevaisuudessa näyttämään ja millä tavoin se osaltaan voisi tukea hyvää ikääntymistä, yhteiskunnassa toimimista ja sosiaalista osallistumista.
