On kuulas syksyinen tiistaiaamu Hyvinkäällä. Paikallisen Ford-liikkeen pihaan kääntyy metallinharmaa ja rippikouluikään varttunut Toyota Corolla. Säännöllisesti huollettu ja ikäänsä nähden maltillisesti ajettu (150 000 km) näyttää äkkivilkaisulla ihan moitteettomalta ajopeliltä.
Designin ja varustelun puolesta se on oman aikansa perustuote. Mitään luksusta liki ikonisen maineen omaavasta automallista on turha hakea.
”Kyllä tälläkin vielä ajelisi ja alun perin ajattelinkin pitää tätä 20 vuotta. Viisaampaa kuitenkin vaihtaa, ennen kuin tulee isompaa remonttia tai ruostetta”, pohdiskelee 75-vuotias Veikko Syrjä marssiessaan Leila-vaimon kanssa sisään liikkeeseen.
Leila on autonvaihdosta pitkälti samaa mieltä. Vanha uskollinen matkakumppani on aika vaihtaa vähän modernimpaan ja kompaktimpaan menopeliin.
”Farmari-mallista pitää kuitenkin luopua. Sen verran ovat autot kasvaneet mittaa, ettei farmari mahdu enää autotalliin”, Leila naurahtaa.
Viisi vuosikymmentä ratin takana
Syrjän pariskuntaa voi kuvata keskimääräistä kokeneemmiksi kuljettajiksi. Veikko ehti ammattiautoilijana ajaa niin kuorma-autoa kuin takseja ja on omistanut vuosikymmenten saatossa liki 30 eri ajokkia. Merkkikirjo kattaa niin ranskalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset kuin japanilaiset valmistajat.
”Ajokortin sain vuonna 1962 ja ensimmäinen oma auto hankittiin 1969, kun tytär syntyi”, Veikko muistelee.
Leila hankki ajokortin samaan aikaan.
”Päästiin sitten kätevämmin liikkeelle ja asioille”, hän lisää.
Kaksikko kiertelee liikkeessä, availee autojen ovia ja istahtaa myös sisälle. Pian seuraan liittyy automyyjä Jonas Rikala, joka hienovaraisesti kartoittaa auton käyttötarpeita. Samalla selviää, että auto hankitaan lähinnä kauppareissuihin ja kulmapyöritykseen. Isompaa tavarankuljetustarvetta ei enää ole, ja pidemmät reissut tehdään matkailuautolla.
”Paljonhan näissä on nykyään varusteita ja erilaisia härpäkkeitä. Ratti, polkimet ja vilkut on sentään tutuilla paikoilla. Eipä kai se auta muu kuin opiskella, onhan nämä aiemminkin oppinut”, pariskunta tuumaa Ford Fiestan ratin takana.
Oma ajotyyli on tullut koko ajan rauhallisemmaksi ja entistä ennakoivammaksi.
Hevosvoimilla ei hurjastella
Auton valinnassa korostuvat molemmilla helppokäyttöisyys, käsiteltävyys ja turvallisuus. Perusvarusteista tärkeimpiä ovat lukkiutumattomat jarrut, riittävä määrä airbageja sekä ilmastointi.
Suorituskyvyllä ei ole enää isompaa merkitystä. Toki pellin alta pitää löytyä sen verran potkua, ettei jää tien tulpaksi.
”Aika oudolta se tuntuu, että nykypäivänä pärjätään jo 1,0-litraisilla moottoreilla. Toki niissä on tuo turbo. Itselläni on aina ollut minimi siellä 1,6-litrassa. Sen verran pitää tehoa ja vääntöä olla”, Veikko pohtii.
Pienen moottorin myötä pysyy toisaalta kurissa myös kulutus, vaikka taloudellisuus ja vihreät arvot eivät pariskunnan autonvalintaa varsinaisesti ohjaakaan.
”Jos se olisi tärkein kriteeri, niin sitten pitäisi ostaa sähköauto. Tosin aika vähällä nämä nykyään kulkevat jo kaikki”, Veikko lisää.
Pariskunta tiedostaa myös sen, että ikä tuo ajamiseen ja liikkumiseen auttamatta omat rajoitteensa. Reaktiot ja liikkeet hidastuvat eikä huomiokykykään ole kuten nuorempana.
Ikä rauhoittaa ajotapaa
Viidessä vuosikymmenessä ehti tien päällä nähdä monenlaista. Ajopelien ohella myös tie- ja katuverkosto ovat aivan toisella tasolla kuin vaikkapa 1970-luvulla.
”Oma ajotyyli on tullut koko ajan rauhallisemmaksi ja entistä ennakoivammaksi. Toki siihen on vaikuttanut tuo matkailuauto, jonka kanssa on turha edes yrittää kiirehtiä”, Veikko pohtii.
Arkiajossa tämä näkyy kuulemma siinä, ettei ohituksiin lähdetä ilman pätevää syytä. Ohituksiin myös varataan entistä enemmän aikaa ja vapaata kaistaa.
”Rekan takana on ihan turvallista körötellä. Sitä paitsi ne ajavat nykyään todella tasaisesti kahdeksaakymppiä.”
Varo on viisautta myös pääkallokeleillä ja pimeällä. Silloin pysytään poissa tien päältä, jos se vain on mahdollista.
”Liikennekulttuuri hieman vaihtelee eri puolilla Suomea. Yleistuntuma kuitenkin on, että kiire ja rauhattomuus on tien päällä lisääntynyt. Täällä Hyvinkään kulmilla otetaan onneksi aika rauhallisesti”, Veikko tuumaa.
Pariskunta tuntuu tiedostavan hyvin myös sen, että ikä tuo ajamiseen ja liikkumiseen auttamatta omat rajoitteensa. Reaktiot ja liikkeet hidastuvat eikä huomiokykykään ole kuten nuorempana. Pidemmällä matkalla on pidettävä myös aiempaa useammin taukoja.
Sekin on selvää, että jonain päivänä autoilu loppuu kokonaan. Päätös kuitenkin tehdään omasta vapaasta tahdosta ja ennen kuin lääkäri niin määrää, Leila ja Veikko vakuuttavat.
”Turha sitä vastaan on sinnitellä. Huonokuntoisena on vaaraksi itselleen, mutta myös muille.”
