Miksi en pysty katsomaan Rattikärpäsiä?

    Kun työpaikan kahvihuoneessa kauhistellaan tosi-tv-ohjelmia, ovat kyseessä yleensä Temptation Island, Ex on the Beach, Big Brother tai ehkä jopa Ensitreffit alttarilla. Mutta kun liikenneturvallisuustyötä tekevä asiantuntijajoukko kerääntyy yhteisen kahvipöydän ääreen, kauhistelun kohteena on YLE:n Rattikärpäset. Ohjelma osoittaa, että Liikenneturvan tekemälle työlle on edelleen kysyntää!

    Sinänsä viattomalta tuntuva ohjelmaformaatti perustuu autossa käytäviin keskusteluihin matkanteon lomassa. Katsoja pääsee osalliseksi muotikeskusteluihin ja mitä tänään syötäisiin -pohdintoihin sekä myös tärkeisiin elämänhetkiin kuten kosintaan, raskauteen, vakavasta leikkauksesta toipumiseen ja työttömyyteen. Keskusteluja käydään uskonnosta, maahanmuutosta, ystävyydestä ja vanhemmuudesta.

    Liikenneturvalaisen kauhuelokuva

    Harvinaisen suurena Sohvaperunat-fanina odotin ohjelmalta paljon. Ajattelin siitä tulevan leppoisaa ajanviihdettä arki-iltaan. Heti ensimmäinen jakso osoitti toisin ja töissä valitinkin vitsillä, että työni Liikenneturvassa pilasi minulta viihteen. Sen sijaan, että seurasin suomalaisten rattikärpästen mukavaa jutustelua ja elämän tilanteita, tuijotinkin kauhuissani sormieni välistä väärin kiinnitettyjä tai kokonaan kiinnittämättä jätettyjä turvavöitä, hetkellisiä rattiraivokohtauksia, takapenkille kasattuja tavarakasoja ja keskittymistä kaikkeen muuhun kuin itse ajamiseen. Yhdessä kohtauksessa kuskilta oli kädet irti ratista yli 20 sekuntia maantiellä ajaessa. Auto liikkuu muutamassa sekunnissa jalkapallokentän, joten siinä ehdittiin ajaa useampikin jalkapallokentällinen. Liikenneturvallisuutta ei myöskään paranna takapenkiltä kovaan ääneen huudetut kirosanat.

    Matkapuhelinta ohjelmassa käytetään suureksi osaksi erilaisten handsfree-välineiden avulla, mutta levottoman paljon kännykkä kuitenkin käy rattikärpästen kädessä kesken ajon. Lisäksi matkapuhelin näkyy usein kuskin reidellä karttasovellus auki, vaikka apukuskin paikallakin olisi henkilö auttamassa navigoimisen kanssa. Ja vaikka apukuskia ei olisikaan, on navigaattorina toimivan puhelimen järkevä paikka luonnollisesti muualla kuin kuskin reiden päällä. Navigoinnin seuraaminen ei saa häiritä ajoon keskittymistä. Kun ajat, aja!

    Rattikärpäset tv ohjelman kuski ajaa autoa ja puhuu matkapuhelimeen ilman handsfreeta
    Kännykkä pois ajon ajaksi. Kun ajat, aja!

    Ihmiskohtalot jäivät liikenneturvallisuuden jalkoihin

    Ohjelmaan on valittu todella mielenkiintoisia hahmoja monelta eri elämän osa-alueelta. Sen avulla pääsisi helposti irtautumaan omasta kuplastaan samaan tyyliin kuin esimerkiksi Satuhäitä katsoessa. Yhtäkkiä ymmärtää kuinka suuri maa Suomi onkaan ja kuinka erilaisia elämäntyylejä maastamme löytyy.

    Olisin niin mielelläni elänyt mukana Lauran ja Aslakin hää- ja vauvahuumassa, seurannut miten Daniela toipuu maksansiirrosta ja kannustanut Villeä drifting-kisoissa, mutta en pystynyt. Kaikkea hyvää Rattikärpästen elämään. Minä voin palata niiden pariin vasta kun kärpäset ottavat huomioon liikenneturvallisuuden.

    Rattikärpäset tv-ohjelmasta otettu kuva, jossa kännykkää käytetään navigaattorina kuskin reiden päällä.
    Navigointi apukuskin vastuulle