Pelastajan realismi ohjaa lainsäätäjää

    Palomiehen ammatissa kansanedustaja Ari Jalonen on nähnyt liikenteessä tehtyjen huonojen päätösten ja virheiden pahimmat seuraamukset. Lainsäätäjänä hän korostaa valistuksen merkitystä.

    Toisen kauden kansanedustaja Ari Jalonen (ps) luotsaa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan työtä sen puheenjohtajana. Yksi valiokuntaa jatkossa paljon työllistävä ja kansalaisia kiinnostava kokonaisuus on tieliikennelain kokonaisuudistus. 

    Uudistus on tarpeellinen, sillä alkuperäinen laki on yli 30 vuotta vanha. Tieliikennettä koskeviin säädöksiin on vuosien varrella tehty runsaasti muutoksia ja joitakin on myös kumottu. Uusia ehdotuksia työstävä ministeriön työryhmä saa työnsä päätökseen vuoden loppuun mennessä ja siitä ehdotukset etenevät kohti Jalosen valiokuntaa. 

    Jalonen arvioi tekeillä olevaa uudistusta vielä varovaisesti.

    ”Tieliikennelaki on iso paketti, joka koostuu nippeleistä. Kokonaiskuvaa pitää tarkistella niin, että laki edesauttaa yhteiskunnan kehittymistä ja talouskasvua ilman, että liikenneturvallisuuden parantaminen unohtuu. Tämä vaatii aikaa ja mielikuvitusta, mutta nämä tavoitteet ovat yhteen sovitettavissa”, puheenjohtaja linjaa. 

    Palomiehen kenttäkokemus 

    Jaloselle liikenneturvallisuustyön arki on tuttua. Hän on kohdannut tieliikenteen nurjan puolen, sillä siviiliammatissaan paloesimiehenä hän on nähnyt liikenteessä tehtyjen virhearvioiden ja huonojen valintojen seuraamukset. Jalonen korostaakin jokaisen tehtävän ainutkertaisuutta.

    ”Jokainen avun tarvitsija on ainutlaatuisessa tilanteessa. Siksi jokainen pelastustehtävä on hoidettava kaikella sillä tiedolla, taidolla ja inhimillisyydellä, joka itsellä on.” 

    Onnettomuuksien kohtaaminen ja käsittely on tärkeä osa pelastajan ammattitaitoa. Vaikka keikan aikana tunteille ei ole sijaa, kovinkin ammattilainen on vain ihminen, jonka tunteet nousevat ja kuuluukin nousta pintaan jossain vaiheessa. Jalonen on miettinyt kohtaamiaan tragedioita itsekseen saunassa. 

    Tunteilla on sijansa myös liikenneturvallisuuden edistämistyössä. Pelastusalan vahvat tarinat ja kokemukset on valjastettu valistustyöhön. Yksi esimerkki tästä on Liikenneturvan ja eri pelastusviranomaisten yhteistyössä toteuttama, nuorille suunnattu kokemuksellinen valistuskiertue Punainen Liitu.

    ”Valistus on kuulunut työhöni ja Punainen Liitu on minulle tuttu jo sen suunnitteluvaiheesta. Pidän tietynlaista shokkihoitoa hyvänä, sillä nuoret ajavat autoilla kuin olisivat haavoittamattomia.”

    Tilannenopeudet kuriin

    Kun keskustelu siirtyy nopeuksiin, Jalonen haluaa puhua ylinopeuksien sijaan tilannenopeudesta. Esimerkiksi hän nostaa Kehä III:n, jossa turvavälit ovat Jalosen mukaan aivan liian pienet ja tilannenopeudet näin ollen aivan liian suuret.

    Erittäin huono ilmiö on, että sään heikentyessä tilannenopeus ei näytä muuttuvan: jossain vaiheessa kävelynopeuskin on liian suuri tilannenopeus. 

    Toisen liikenteen perusongelman eli alkoholin kohdalla Jalonen kiinnittäisi huomiota myös muiden päihteiden ja erityisesti sekakäytön ongelmiin.

    Kohti nollatasoa

    Jalosen mukaan tavoitteena pitää olla turvallisuusvision mukainen liikenne, ilman kuolemia ja vakavasti loukkaantumisia. Pelastajan realismi löytää kuitenkin matkalta monia esteitä. 

    ”Niin kauan kuin ihminen on osa liikennettä, ei ikinä päästä nollaan. Niin kauan kun on alkoholiongelmia ja suurta piittaamattomuutta, ei ikinä päästä nollaan. Niin kauan kuin meillä on mielenterveysongelmia ja käytetään autoa ikäviin tilanteisiin, ei ikinä päästä nollaan.”

    Periksi ei silti saa antaa ja Jalonen korostaakin ihmisen valintojen merkitystä. Tätä työtä on tehtävä valistuksen ja koulutuksen keinoin, hän alleviivaa.

    ”Ihmisen oma käyttäytyminen on kaiken takana eikä siihen auta promilleraja, nopeuslainsäädäntö tai autokaluston uudistaminen. Siksi valistus on kaiken a ja o. Ihmisen käyttäytymiseen pitää pyrkiä vaikuttamaan maksimaalisesti.”

    Liikennekasvatusta kaikille

    Valiokunnan puheenjohtaja on myös miettinyt, kuinka saisimme kaikille tasapuolisen määrän liikenneopetusta. 

    Jalosen mukaan ne, jotka eivät hanki ajokorttia, saavat todennäköisesti muita vähemmän oppia myös riskitilanteiden synnystä, muiden havainnoimisesta ja liikennetilanteiden ennakoinnista. 

    Tällaisia liikkujia on yhä isompi joukko esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Liikennekasvatus on heidän osaltaan huomattavasti heikompaa, Jalonen ynnää. 

    ”Miten käy niiden, jotka eivät aja ajokorttia? Voitaisiinko osa ajo-opetuksesta eli valistus- ja teoriapuoli siirtää niin, että kaikki saisivat perusliikennekasvatuksen?”, kansanedustaja pohtii.