Keskittyminen kateissa liikenteessä – kännykuski vaarantaa myös muut

    Tälläkin hetkellä joka kymmenes kuljettaja liikenteessä ei keskity ajamiseen vaan säätää jotain muuta. Tyypillisesti kuljettajat sähläävät puhelimensa kanssa. Se on iso turvallisuusriski – niin kuljettajalle itselleen kuin muillekin.

    Tuore UDRIVE-tutkimus on valtava Bigbrother-tyylinen eurooppalainen hanke. UDRIVEssa seurattiin kahden vuoden ajan koehenkilöiden henkilö- ja kuorma-autoja sekä moottoripyöriä, joihin asetettiin 5-8 kameraa. 90 000 tuntia videoita auttoi tutkijoita selvittämään, mitä ihmiset puuhaavat, mitä he havaitsevat ja miten he toimivat liikenteessä.

    Yksi tutkimustuloksista oli se, että henkilöautoissa keskimäärin joka kymmenes kuljettaja tekee koko ajan jotain muuta kuin keskittyy ajamiseen. Kuorma-auton kuljettajien osalta tulos oli vieläkin synkempi: joka viides teki koko ajan ajamiseen keskittymistä heikentäviä oheistoimia.

    Euroopan Komissio on arvioinut, että tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10-30 prosentissa liikenneonnettomuuksista. Suomessa Onnettomuustutkimusinstituutti (OTI) on toistaiseksi antanut huomattavasti vaatimattomimpia arvioita. Yhdysvalloissa taas puhutaan jo epidemiasta, sillä siellä tarkkaamattomuuteen liittyviä liikennekuolemia arvioidaan olevan vuosittain yli 3000.

    Puhelimen näprääminen kääntää riskinupikat kaakkoon

    Tarkkaamattomuus on noussut maailmanlaajuisesti liikenteen puhutuimpien ongelmien joukkoon etenkin älypuhelimien invaasion kautta. Ilmiössä on kuitenkin kysymys paljon muustakin kuin pelkistä puhelimista. Kun kuljettajan kädet, katse ja ajatukset eivät ole liikenteessä, syntyy vaaratilanteita.

    Toisaalta älypuhelimen käytön riskit on arvioitu eri tutkimuksissa kaikkein suurimmiksi. Erityisesti puhelimen selaaminen ja tekstin kirjoittaminen näyttää kääntävän riskinupikat kaakkoon.

    Irlantilaisen RSA:n kampanjan taustatutkimuksissa havaittiin, että ihmiset ovat hyviä perustelemaan itselleen, miksi he voivat käyttää puhelinta ajon aikana. Tällöin korostuvat kokemus, työpaineet tai välttämättömyys olla perheen tavoitettavissa. Puhelin kuitenkin usein vangitsee mielenkiinnon ja sokkona ajettuja sekunteja kertyy vaarallisen monta.

    Edes kävely ei suju tekstatessa – miten ajaminenkaan voisi onnistua?

    Liikenteeseen keskittymisen puute koskettaa autoilijoiden lisäksi myös muita tiellä liikkujia. Lähtökohtaisesti on kuitenkin tärkeää puhutella erityisesti auton kuljettajia, sillä he ovat vastuussa oman turvallisuutensa lisäksi myös ajoneuvojen ulkopuolella liikkuvista ihmisistä.

    Eteläafrikkalainen kampanja yhdisti nämä katsantokannat upeasti kampanjaspottiin, jossa todetaan, että kun tekstaria kirjoittaessa ei suju edes kävely, niin miten se voisi sujua ajaessa?

    Liikenneturvan Kun ajat, aja -kampanja käynnistyi kuun alussa. Se muistuttaa näin koulujen alkaessa, että tarkkaamattomuus ratin takana vaarantaa myös muiden liikenneturvallisuuden.