Yhteispelillä se sujuu – niin liikenteessä kuin kiekkokaukalossakin

    Liikenneturva on yhteistyössä jääkiekon liigajoukkue Mikkelin Jukureiden kanssa tehnyt sarjan lyhyitä videoita, jotka muistuttavat tärkeistä liikenneturvallisuusaiheista. Ensimmäinen videoista – Kun ajat, aja – julkaistaan nyt.

    Jääkiekon Liiga on Suomen seuratuin ja mediassa näkyvin palloilusarja. Siksi olikin erityisen hienoa, että saimme viritettyä yhteistyön Mikkelin Jukureiden kanssa. Seura tuntee yhteiskuntavastuunsa, ja on ennen liikenneturvallisuusaiheita ollut vahvasti mukana esimerkiksi Roosa Nauha -kampanjassa.

    Tämän vuoden yhteistyö alkoi tammikuussa, kun kahdessa Jukurien kotiottelussa oli esillä tärkeät aiheet: nuorten rattijuopumuksien torjunta #rohkee-kampanjan merkeissä sekä tarkkaamattomuutta kampittava Kun ajat, aja -kampanja.

    Aiheet ja niihin liittyvät aktiviteetit saivat hyvän vastaanoton hallin katsojilta. Esimerkiksi #rohkee-lasien kanssa napattiin kampanjakuvia sosiaaliseen mediaan, ja tarkkaamattomuusradalla todettiin, etteivät aivot multitaskaa auton ratissakaan.

    Urheilijat ovat monien esikuvia – varsinkin nuori fani kuuntelee tarkasti

    Videoita kuvasimme helmikuun puolivälissä, ja Jukuri-joukkue oli nopeasti hengessä mukana. Tärkeisiin aiheisiin tartuttiin tarmokkaasti, sillä pelaajat innostuivat myös ideoimaan videoiden sisältöjä itse. Salaisuudeksi kuitenkin jääköön, mitkä ideat tulivat joukkueelta ja mitkä Liikenneturvan käsikirjoittajilta.

    Jääkiekkoilijat, kuten muutkin urheilijat, ovat monelle esikuvia ja sankareita, joiden tekemisiä seurataan tarkasti. Etenkin moni lapsi tai nuori katsoo kotikaupunkinsa suosikkeja ja yrittää ottaa heistä mallia omissa peleissään.

    Me Liikenneturvassa toivomme, että mallia otetaan myös näiden videoiden viesteistä. Kun tähtimaalivahti Sami Rajaniemi sanoo, että liikenteessä pitää keskittyä itse asiaan, niin viesti Kun ajat, aja syöpyy potentiaalisesti hyvinkin monen tajuntaan. Jos yksikin kehittyvä nuori muistaa viestin tästä eteenpäin, kannatti video tehdä.

    Ja kun nuorista faneista puhutaan, on sanottava, ettei tarkkaamattomuus ole ongelma pelkästään autoillessa, vaan myös mopoillessa, pyöräillessä tai jopa kävellessä. Älypuhelinta tuijottamalla voi joutua vaaratilanteeseen – ja siihen slogan Kun ajat, aja kiinnittyy laajemminkin kuin pelkästään autoilun osalta.

    Joukkuepelistä on moneksi

    Yhteistyötä ja videoiden käsikirjoituksia pohtiessamme ymmärsimme, että liikenteessä ja jääkiekossa on loppupeleissä hyvin paljon samaa. Molemmissa on tietyt säännöt ja paljon ”trafiikkia” pienessäkin tilassa. Lisäksi nopeus sekä pelin tai liikenteen virtaus vaihtelevat lyhyen ajan sisällä paljon.

    Tärkeintä on muistaa, että yhteispelillä se sujuu – siis sekä liikenne että jääkiekkokin. Toisen huomioon ottamalla ja joukkuepelillä menestyy kummassakin tapauksessa helpommin ja paremmin kuin sillä, että yrittäisi puskea yksin.

    Tämän vuoden aikana julkaistaan vielä viisi muutakin videota Liikenneturvan ja Jukurien yhteistyön hedelminä – pysy siis kuulolla. Katso ensimmäinen video alta ja muista, että kun ajat, niin aja.

    Katso video: Liikenneturva & Mikkelin Jukurit – Kun ajat, aja

    Mitä olet mieltä videosta? Miten hyvin jääkiekkoilijat sopivat liikenneturvallisuuden puolestapuhujiksi?