Huumeratti on ikävä ja kasvava ilmiö

    Poliisin suorittamassa valvonnassa ja esitutkinnassa on ollut jo joitain vuosia havaittavissa huumeiden yleistyminen. Vastaavan ilmiön kerrotaan rantautuneen Tanskaan ja Ruotsiin jo joitain vuosi ennen Suomea. Huumausaineita tavataan yhä nuorempien hallusta ja entistä suurempia määriä.

    Samaan aikaan on joidenkin tahojen julkinen suhtautuminen huumausaineisiin ollut näin viranomaisen näkökulmasta hyvinkin vähättelevää – ellei jopa vastuutonta. Tilastot kuitenkin osoittavat vääjäämätöntä faktaa siitä, millaisia ja minkä kuntoisia kuljettajia poliisi valvonnassaan tapaa.

    R-tutkimuksen mukaan alkoholirattijuoppojen määrä liikennevirrassa on pysynyt viime vuosina liki ennallaan. Niiden mukaan joka 830:s kuljettaja on rattijuoppo. Positiivinen trendi on, että alkoholia maistelleiden, mutta rangaistavuuden rajan alle jääneiden kuljettajien määrä laski viime vuonna ensimmäistä kertaa oltuaan neljä vuotta kasvussa. Joka 170:s kuljettaja ajaa silti ”maistissa”.

    Huumeet yleistyvät vauhdilla

    Huumekuskien määrä ja osuus rattijuopumuksista on sitä vastoin kasvanut usean vuoden ajan – ja kasvu jatkuu edelleen.

    Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa huumekuljettajien osuus oli jo 46 prosenttia kaikista rattijuopumuksista (alkoholi ja muut huumaavat aineet yhteenlaskettu). Kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan oli 528 tapausta. Yhteensä rattijuopumuksia oli tammi-maaliskuussa 4 168 kappaletta.

    Rattijuopumustapauksissa on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut keskimäärin 51 (2017 kuolleita oli 36) ja loukkaantunut 560 (2017 loukkaantuneita oli 551) henkilöä vuosittain. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä viidennes ja loukkaantuneista lähes kymmenesosa. Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista taajamien ulkopuolella tapahtui 86 prosenttia ja loukkaantumisista kaksi kolmasosaa.

    Nuorten asenteet huolestuttavat

    Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista ja loukkaantuneista yli kolmannes oli 15–24-vuotiaita. Lisäksi rattijuopumustapauksien henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille. Menehtyneistä lähes kolme neljästä on juopuneita kuljettajia, viidesosa heidän matkustajiaan ja seitsemän prosenttia sivullisia.

    Poliisia huolestuttaa etenkin nuorten iso osuus huumerateissa. Yhtenä kehityssuuntana voi olla, että nuorten nykyinen vähättelevä ja salliva linja päihteisiin liikenteessä näkyy heidän asenteissaan myös vanhemmalla iällä. Jokainen ymmärtää, että vääristynyt asenne vaikuttaa suoraan liikenneturvallisuuteen olipa tien päällä päihtyneenä jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija.

    Erilaisten projektien ja teemojen sekä viranomaisyhteistyön lisäämisellä on pyritty vaikuttamaan nuorten asenteisiin. Poliisi pitää myös erittäin tärkeänä pitkäjänteistä ja ajan hengessä tehtävää liikenneturvallisuustyötä, jota muun muassa Liikenneturva laajasti tekee.

    Hyvää kesää ja turvallisia hetkiä liikenteen parissa!