Liikkujan yleislääke

    Kävelynopeuksilla pystymme luottamaan siihen, että ihmiset liikkuvat sopuisasti ja sujuvasti. Mutta mitä tapahtuu, kun vauhti kasvaa, vaikka kulkupelin vaihdon myötä? Onko liikenneraivokin vain ikiaikaisen selviytymismekanismin ylikuormittumista?

    Ihmisen havainto-reaktiojärjestelmä toimii optimaalisesti kävelynopeuksilla. Mennäänpä tarkkailemaan kävelijöitä mihin tahansa ruuhkaiseen paikkaan, esimerkiksi rautatieaseman eteen, niin havaitsemme, että kävelijät törmäilevät toisiinsa hyvin harvoin, vaikka lyhyitä kohtaamisia tapahtuu valtava määrä.

    Kävelijä pystyy pysähtymään noin askeleen matkalla ja muuttamaan suuntaansa nopeastikin. Suurin osa kävelijöistä ottaa joustavasti muutkin liikkujat huomioon ja kohtaamiset menevät jouhevasti, jokaisen hieman rytmittäessä liikkumistaan muiden mukana. Kävelynopeuksilla pystymme siis melko hyvin luottamaan siihen, että ihmiset luonnostaan liikkuvat sopuisasti ja sujuvasti keskenään.

    Kun liikkujien määrä, nopeus ja massa kasvavat, tilanne kuitenkin muuttuu. Tarvitsemme lisää yhteisiä sopimuksia siitä, miten kohdattaessa toimitaan. Siksi on luotu lukuisat liikenteen lait, säännöt ja ohjeet, millä sopimuksilla liikutaan eri tilanteissa.

    Uhkaan reagointi tulee luonnostaan

    Ihmisen havainto-reaktiojärjestelmälle on tyypillistä, että se pyrkii huomaamaan muutoksia ympäristössä ja hälyttämään mahdollisen uhkan lähestyessä. Esimerkiksi perifeerinen näkö reagoi herkästi liikkeeseen ja hälyttää siirtämään keskeisen näön kohti liikettä, jolloin voidaan huomata, oliko liike olennainen, leijona puskan takana tai sivutieltä lähestyvä mopoilija.

    Hälytysjärjestelmään kuuluvat myös tunteet. Tunteiden yksi tärkeä tehtävä on toimia ensimmäisenä palasena tiedonkäsittelyjärjestelmässä, joka reagoi muutoksiin nopeasti ja auttaa suuntamaan huomiota oikeaan kohteeseen. Hälytyksinä tunteet myös syttyvät ja sammuvat nopeasti, koska tarkoitus on vain herättää huomio. Paitsi, jos asiaa jää märehtimään pitkäksi aikaa.

    Kun kohdalle tulevia tapahtumia on paljon, kuten ruuhkaliikenteessä, hälytysjärjestelmä saattaa kuitenkin syttyä useasti. Se voidaan vähitellen kokea ärsyttävänä ja stressaavana. Tarpeeksi kun ärsyttää, niin reaktio saattaa näkyä joskus liikenneraivonakin.

    Virheetön heittäköön ensimmäisen kiven

    Suomessa liikenneturvallisuustyö perustuu nollavisiolle, eli sille tavoitteelle, että liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vakavasti loukkaantua liikenteessä. Nollavisio nojaa järjestelmään, mutta ei vapauta meitä liikenteen käyttäjiä vastuusta.

    Jo tieliikennelain kolmas pykälä velvoittaa jokaista tiellä liikkujaa varovaisuuteen: ”Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.”

    Liikenteessä vastuuta omasta ja kanssakulkijoiden turvallisesta liikkumisesta jyvitetään siis jokaiselle. Tämä näkyy niin liikennekasvatuksessa varhaiskasvatuksesta perusopetukseen kuin myöhemmin mahdollisessa autokoulussa ja edelleen ammattiliikenteessä ja sitä koskevissa velvoitteissa. Ajoneuvon kuljettajilla on erikseen määritellyt velvoitteet ja vastuut, joilla pyritään varmistamaan myös suojaamattoman liikenteen turvallisuutta.

    Suurin osa liikuntakykyisistä ihmisistä on liikennemuotojen sekakäyttäjiä ja saattaa käyttää samana päivänäkin monia eri liikkumismuodoista: lähes jokainen kävelee päivittäin ainakin vähän matkaa, pyöräilee, vaihtaa välillä joukkoliikenteeseen tai autoilee, sen mukaan mikä on kulloinkin kätevintä tai omille arvoille sopivaa. Kulkutavasta toiseen, turvallinen liikkuminen on varmasti jokaisen tavoitteena.

    Ihmisen toiminta on harvoin täydellistä. Myös liikenteessä, kuten muussakin arjessa, tehdään optimaaliseen toimintaan verrattuna paljon pieniä virheitä. Suurin osa virheistä on kuitenkin merkityksettömiä, heti korjattavissa olevia, tai sellaisia, joihin muiden ympärillä toimivien on helppo sopeuttaa toimintansa niin, ettei virheestä seuraa vahinkoa. Suhtautumisessa omiin ja toisten virheisiin liikenteessä on kuitenkin eroja.

    Mitä sinä oikeasti tiedät siitä bemarikuskista?

    Attribuutiot tarkoittavat tulkintoja toisten tekemien asioiden syistä. Liikenteessä toisiin liikkujiin liitetään jatkuvasti ominaisuuksia, joista ei voi olla mitään tietoa.

    Varsinkin autoillessa suurin osa tavallisista kommunikaation vihjeistä: eleistä, ilmeistä, lauseista ja äännähdyksistä, jäävät näkymättömiin. Kommunikaation sisältöä ja sävyä on tällöin mahdoton tulkita. Kasvot näkyvillä kulkevia liikkujia kuvataankin inhimillisemmin kuin muita.

    Virheen sattuessa omalle kohdalle tulkitaan sen johtuvan usein ulkoisista ja tilapäisistä syistä. Muiden toiminta taas nähdään sisäisistä tai pysyvistä syistä johtuvaksi, vaikka todellisista syistä on todellista tietoa äärimmäisen harvoin. Jo oman päivittäisen mielenmaiseman kannalta olisikin edullisempaa tulkita myös toisten tekoja positiivisesti – tai edes neutraalisti – ja pysyä näin hyvällä mielellä ja välttää turhat kiukustumiset.

    Kaikkeen tähän tunteiden, tulkintojen, kiireen, nopeiden tapahtumien, tiedon ja aistien puutteiden ratkaisuksi on myös olemassa yksinkertainen hyvä lääke: ennakointi.

    Matkasta alkaa tulla jo aika mukava, sujuva ja turvallinen, kun

    • lähdet ajoissa liikkeelle,
    • pidät riittävät turvavälit,
    • päätät jo etukäteen lähteä liikkeelle hyvällä mielellä,
    • näytät ajoissa muille liikkujille mitä aiot seuraavaksi tehdä,
    • noudatat liikennesääntöjä niin, että muut pystyvät tulkitsemaan sinun toimintaasi oikein,
    • pidät huolta näkyvyydestä,
    • ja muistat että muutkin liikkujat ovat tavallisia ihmisiä arjen toimissaan.